Jemma T on palannut, neiteys on mennyttä

Aivan ensimmäiseksi nöyrin anteeksipyytö siitä, että palstan päivitys on ollut viime viikkojen aikana surkealla tolalla. Syyksi voin kertoa sen, että ensin lähdimme yllätyspolttarireissulle Thaimaahan pariksi viikoksi, sen jälkeen perhe ja ystävät saapuivat tänne Indonesiaan häiden vuoksi ja itse häävalmistelut (töiden ohella) veivät kaiken ajan ja energian.

Eilen viimeiset vieraat lähtivät kotia kohden. Tunnelma on haikea mutta (kliseisen) onnellinen. Häät olivat menestys, trooppinen saaritunnelma sai kaikki valtaansa. Hymy oli herkässä. Kerron seuraavissa teksteissä kuinka upeat polttarit ja itse häät sujuivat. Luvassa muun muassa kertomus siitä, mikä katastrofi meinasi pilata kaiken juuri ennen h-hetkeä. 

Nyt jatkan palstan pitämistä rouvana. Ajattelin, ettei naimisiin meneminen mitään käytännössä muuttaisi, mutta olin väärässä. Olo on hyvä, parempi kuin ennen. Olen turvassa, loppuelämän. Mutta koko tulevaisuus tuntuu seikkailulta ja siitä en anna vielä enkä koskaan periksi.

 

Rakkauden täyttämää marraskuuta kaikille Lilyläisille!

Jemma T

suhteet oma-elama rakkaus matkat
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.