Ai miksei meillä ole vartijoita?
Pariin otteeseen vieraat ovat tiedustelleet, miksi resortissamme ei ole vartijoita. Selitän, ettei turvallisella ja rauhallisella pikkusaarella juuri vartioita kaipaa ja tämä on oikeastaan totuuskin: ei niitä tarvita. Muttei se tarkoita sitä, etteikö täällä olisi vuosien varrella yritetty palkata vartioita, jotka auttaisivat laukkujen kantamisessa ynnä muissa resortin asioissa.
Ongelma on se, ettei pätevää henkilöstöä löydy. Pikkusaarella työmoraali on löyhä, ihmiset irtisanoutuvat (tai siis eivät vain enää ilmaannu duunipaikalle sanomatta sanaakaan) hyvin pienistä syistä vaikka juuri olisi vauvakin syntynyt. Suurinta osaa ei työnteko kiinnosta, kukaan ei halua ekstratienestejä, jos siihen olisi mahdollisuus, jos vaihtoehtona on laakereilla lepääminen.
Pienessä sukellusresortissamme on ollut kolme vartijaa töissä.
Ensimmäinen pelkäsi niin paljon pimeää, että joutui juomaan joka ilta itsensä humalaan palmuviinan avulla. Vartioinnista ei tullut mitään.
Toinen piti kyllä huolen asiakkaiden turvallisuudesta, mutta varasti resortilta kaikkea mitä käsiinsä sai: juomavesikanistereita, bensiiniä, sukellusvarusteita.
Kolmas piti kovasti vaaleista naisista ja lopulta mies yllätettiin kurkistelemasta mökkien kylpyhuoneisiin vieraiden ollessa suihkussa. Entiset ”open air” -kylpyhuoneet jouduttiin tämän jälkeen sulkemaan umpinaisiksi.