Elämänmuutos, here I come

Auringonpolttamat

Katsoin loistavan ja inspiroivan Hungry for change -dokumentin netissä ja koin ahaa-elämyksen. 

1. Valkoiset jauhot ja sokeri ovat kuin kokaiinia.

2. Kauneus tulee sisältäpäin.

3. Elämänlaatu paranee kaikilta osin, kun syöt oikein.

Ei sillä, etten olisi näitä jo entuudestaan lukenut naistenlehdistä ja blogeista, kuullut kavereilta, jotenkin "tiennyt". Mutta nyt se kolahti ja jotain muuttui ajatusmaailmassani. Kasvissyöntini on entuudestaan lähtöisen eettisistä syistä, mutta tämä ohjelma vahvisti jälleen sitä tietoutta, että terve ja tasapainoinen ruokavalio koostuu nimenomaan (raaoista) vihanneksista ja kasviksista. Ohjelman katsottuaan myös mieheni jätti kaiken lihan ja valkoiset jauhot ruokavaliostaan ja olemme keitelleen kasviskeittoja ja rakennelleen upeita salaatteja lounaaksi. No upeita ja upeita, mutta pari tuntia vietettiin kaupungilla metsästäen pähkinöitä ja kunnollisia ruokaöljyjä, erilaisia vihreitä kasviksia ja uusia hedelmiä.

Laadukkaan suolan löytyminen on vaikeaa, samoin tuoreiden yrttien. Tai ainakin tuttujen yrttien, en osaa paikallisia sellerinkaltaisia vihreitä rehuja oikein käyttää mihinkään. Nyt kun olen lopettanut edellisessä työpaikassani pitäisi sitä aikaa kuitenkin olla ja aionkin sen käyttää tutustumalla uusiin makuihin.

Kannattaa katsoa Hugry for change -dokumentti. Valitettavasti netissä on ilmaiseksi katsottavissa enää vain ensimmäisen kaksikymmentä minuttia, itse sain katsoa viime kuussa koko puolitoistatuntisen paketin ilmaiseksi (kun olin ladannut sitä yli yön…).

 

Kommentit

Sm (Ei varmistettu)

Kiitos paljon vinkistä! Todellakin inspiroiva dokumentti, menin heti ostamaan vihanneksia ja chia-siemeniä. :) Tästä se lähtee!

annemi

Kiitos dokkarivinkistä! :)

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.