Juhannuksen koti-ikävä ja tropiikin versio keskikesän juhlasta

Auringonpolttamat

 

Kaukomailla asuessa on ikävä totta kai suomalaista oikeaa leipää. Onnea onkin siis maailman paras aviomies, joka on innostunut leipomisesta. Ja onnea on Suomesta ystävän tuomat ruis-, siemen- ja lesejauhot sekä kaupan valmiit ruisleipämiksit.

Tuoretta leipää, päälle valkosipulivoita ja elämä on taas hitusen parempaa. Vaikka ei sillä, että se huonoa olisi, välillä ovat vain kotijutut heikeina mielessä. Varsinkin juhannuksena, kun facebookit ja muut välineet tursusivat kavereiden ja perheiden ottamia kuvia juhannusriennoista mökeillä, järvimaisemaa ja juhannuksen katettuja herkkupöytiä. Mietin omia ystäviä kokoontuneena perinteiseen jussinjuhlintaan, mietin muistiko kukaan kaivata minua mukaan. Mietin onko perinteet enää edes voimassa. Mietin myös perhettä mumman kanssa mökillä tutun laiturin nokassa tai lettuja paistamassa tai maailman parhaan saunan lauteilla… 

 

 

Me yritettiin tropiikissakin parhaamme ja väsättiin pitkästä pinaatista juhannusvasta, tuliaisjalluakin oli säästetty. Keitettiin pienet perunat ja leivottiin valmispakkauksesta saaristolaisleipää. Singaporen Ikeasta saatiin kesäpöytään sillit ja Suomituliaisista oli säästetty mustaleimaemmentaali. Nautittiin hyvässä seurassa balilaisen roseviinin kera.

Pinaattivihta toimi odotetua paremmin, mutta Keski-Suomen kotiseutulaulun sijaan lauloimme Kipparikallea. Karhun sijaan kulautimme kurkkuumme Bintangia, joka ei tosin ollut viilentynyt korissa rantavedessä (vaan pakastimessa), sillä asteita tuossa matalikossa oli +34.

Illalla ihailtiin kokkoa sysimustassa yössä.

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.