Kaikkien aikojen (vai nuoruuden?) paras tv-sarja!

//www.youtube.com/embed/scxq4OQaDfs

 

Kun iltaisin ei ole minkäänlaisia aktiviteettimahdollisuuksia, tulee katsottua aika paljon tv-sarjoja. Eikä siinä mitään, itse olen ollut Maikkarilla aika monta vuotta töissä ja tv on ja tulee olemaan lähellä sydäntä aina. Ja nykyään televisio ja netflixit sun muut näyttävät aivan tykkikamaa, viimeisimpinä on tullut katsottua OITNB:ä, House of Cardsia, Breaking Badia ja Game of Thronesia tietty, seuraavana jonossa odottavat Fargo ja Vikings.

Mutta koska ihana pikkuveljeni toi minulle alkuvuodesta kovalevyllisen vanhaa matskua, olen fiilistellyt nuoruuden klassikoita tippa linssissä. En muistanutkaan, kuinka ihana ja mahtava Felicity olikaan! Itkeä pillitin neljän tuotantokauden verran ja tulin siihen tulokseen, ettei 2000-luvun lopulla tai 2010-aikana ole tehty yhtään Felicityn kaltaista huippudraamaa nuorille! Vai muistanko vain väärin? No joka tapauksessa olin silloin ja edelleen sitä mieltä, että Felicityn olisi pitänyt valita Benin sijaan Noel, mutta toisin kävi.

Olen myös tässä kevään aikana miettinyt, mitä tapahtui tuolle upean kauniille kikkarapäälle, Felicityä näyttelevälle Keri Russelille, sillä häntä ei ole muissa sarjoissa mielestäni edes vilahtanut. Noelia näyttelevä Scott Foley on ollut ainakin Greyn anatomiassa, Tracyn roolia Donald Faison vetänyt Tuho-osastossa ja moni muu vilahtanut ties missä.
 

dawn-planet-apes-dawn-of-the-planet-of-the-apes-2014-an-honest-review-spoilers.jpegKuva: 20th Century Fox.

Ja juuri kun olin tätä asiaa pohtinut, pääsimme mieheni kanssa läheiseen kaupunkiin elokuvateatteriin, jossa siis käymme noin kerran vuodessa. Valikoima oli jälleen kerran huikea (NOT), ja pitkän pohdinnan jälkeen päätimme mennä katsomaan uusi apinoiden planeetta ja niiden aamunkoi. Ja mitäs ihmettä silmäni näkivätkään: siellähän se rakastamani Felicity oli kaikkien näiden vuosien jälkeen! 15 vuotta hurahti ja nainen oli vain vähän muuttunut. 15 vuotta. Mutta vastahan olin itse parikymppinen mihin ihmeeseen aika oikein katoaa?

Mikä oli sinun nuoruutesi lempisarja? Entä mitä suosittelisit katsottavaksi juuri nyt? Tropiikki kiittää vinkeistä!

suhteet oma-elama leffat-ja-sarjat
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.