Matkaopas Indonesiaan: Tuhansien saarien maa

bromo.jpgBromo-tulivuorialue auringonnousun aikaan Jaavalla. Kuva: Jemma T

Indonesia koostuu yli 17 000 saaresta, joista noin 6000:lla on asutusta. Olen kolunnut monta saarta matkoillani, ja tässä raaka hahmotelma Indonesian suurista pääsaarista. Kun sunnittelet reissua, mieti etukäteen, mihin aikasi riittää. Jos aikaa on kaksi viikkoa, matka kannattaa suunnata vain yhdelle pääsaarelle ja tehdä mahdollisesti reissuja ympäröiville pikkusaarille. Jos lomamatka kestää kuukauden, voi reissuun sisällyttää jo kahdesta kolmeen pääsaarta. Jos aikaa on enemmän, voi saaria lisäillä pikkuhiljaa ja silloin ei tarvitse etukäteen kovin paljoa välttämättä suunnitellakaan, sillä päätökset seuraavasta kohteesta voi tehdä paikan päällä!

indonesia_provinces_english.png

Indonesia on pirstaloitunut maa. Kuva: Wikipedia

Sumatra

Valtava Sumatran saari on tullut (surullisen) tunnetuksi lähinnä voimakkaista maanjäristyksistään, ja vuoden 2004 tsunami aiheuttikin saaren lounais- ja länsiosiin järkyttäviä tuhoja. Sumatra on kuitenkin valtava saari, jossa riittää tekemistä ja näkemistä pidemmäksikin aikaa. Itse vietin Sumatralla vuonna 2007 kuukauden, enkä ehtinyt näkemään kuin muutaman paikan! Välimatkat Sumatralla ovat pitkät, joten varaudu pitkiin bussimatkoihin tai ylimääräisiin lentoihin.

oranki.jpg

Sumatranorankiuros Bukit Lawangin lähistöllä. Kuva: Jemma T

Sumatralla asuu äärimmäisen uhanalainen sumatranoranki, joita reissaaja pääsee näkemään Bukit Lawang -nimisestä sademetsäkylästä. Sademetsä BL:n vieressä on luonnonsuojelualue orankeja varten, ja vankeudessa pidettyjä orankeja on sopeutettu takaisin luontoon juuri tällä alueella. Kylästä tehdäänkin eri mittaisia trekkejä sademetsän uumeniin, ja itse näin yhden yön reissullani useita naaraita sekä myös johtavan isoposkisen uroksen! Syödessäni BL:ssa aamiaista hostellissani, näin eräänä aamuna, kun orankiemo tuli jokeen pesulle lapsensa kanssa. Kyseinen emo on ollut lemmikkinä rikkaassa perheessä ja on siksi tottunut ihmisiiin. Bukit Lawangissa on orankien rehabilitaatiokeskus, jossa vapauteen päästetyt orangit voivat ruokailla päivittäin, mikäli eivät onnistu löytämään metsästä tarpeeksi ruokaa itselleen ja jälkikasvulleen.

riisipeltomaisema.jpg

Sumatralla on useita kuuluisia kraaterijärviä, joiden lepposiin pikkukyliin reppureissaajat usein jämähtävät pidemmäksikin aikaa. Danau Maninjau on pienempi kraaterijärvi, jossa matkaaja voi rentoutua järven rannalla tai vaikka vuokrata mopon ja tutkia ympäristöä sen selästä. Tunnelma Maninjaulla on seesteinen, ruoka on hyvää ja ihmisit ihania. Maninjauta huomattavasti kuuluisampi (koska se on maailman suurin) kraaterijärvi Danau Toba houkuttelee turisteja ihanilla hostelleilla, halvoilla hinnoilla, tuoreella leivällä, koko yön kestävillä bileillä ja niihin liittyvillä taikasienillä, joita myydään aluella avoimesti. Toba on joskus ollut erittäin suosittu matkailukohde, mutta vuoden 2003 kiristyneiden viisumirajoitusten vuoksi alue on hiljentynyt ja vienyt monelta bisneksen alta. Siksi Tuk tuk -nimisessä kylässä majoitus on lähes ilmaista ja kaupustelijat rasittavia.

maisema_kraaterijarvelle.jpg

Näkymä Maninjau-kraaterijärvelle Sumatralla. Kuva: Jemma T

Sumatran luoteisosassa sijaitsee pahamainen Acehin alue, jossa kuitenkin solmittiin rauha presidentti Martti Ahtisaaren johdolla tsumanin jälkeen. Nyt alueelle on turvallista matkustaa, ja siellä voit esimerkiksi suunnata Pulau Weh -saarella, jossa sukellukset ovat kuulemani mukaan erinomaisia. Itse aion matkustaa sinne heti seuraavan tilaisuuden tullen. Sumatra on ehdottomasti yksi suosikkipaikoista koko maailmassa.

Jaava

150 miljoonan ihmisen Jaava on mielenkiintoinen matkakohde. Saarella on upeita rantoja ja taiturimaisille surffaajille upeita kohteita, mutta suurin osa turisteista matkustaa Jaavalla katsomaan muinaisia nähtävyyksiä. Ennen kuin islam valloitti Indonesian, buddhalaisuus ja hindulaisuus vallitsivat maassa. Tuolta ajalta Jaavan-saarelle on jäänyt muun muassa Jogyakartan lähellä sijaitseva UNESCOn maailmanperintöluettelossa olevat maailman suurin buddhatemppeli Borobudur sekä Indonesian suurin hindutemppeli Prambanan.

prambanan.jpg

Prambanan-hindutemppeli Jaavalla. Kuva: Jemma T

Jaavan saari on myös kuuluisa wyang kulit -varjonukke-esityksistään, joka on itse asiassa itselleni ensimmäinen kosketus Indonesiaan nähtyäni kaverini äidin ostamat nuket heidän seinällään ollessani alle kymmenen. Jaavalla myös valmistetaan perinteisiä batik-kankaita. Jaavalla on valtavien miljoonakaupunkien lisäksi paljon luontokohteita, esimerkiski Genung Bromo -tulivuorialue.

borobudur.jpg

Borobudur-buddhatemppeli Jaavalla. Kuva: Jemma T

Bali

Indonesian absoluuttisesti suosituin turistikohde on tietenkin Bali. Eikä syyttä, sillä Bali tarjoaa monenlaisia upeita kokemuksia ja aktiviteetteja. Kuta-rannan hiekkapohja ja maltilliset aallot ovat oiva paikka surffauksen opetteluun, ja illalla voit suunnata Seminyak-rannalle nauttimaan romanttisista drinkeistä auringonlaskua katsellen. Ravintolatarjonta on suuren expat-yhteisön ansiosta erinomainen, ja suosituilta rannoilta saa aitoa italialaista pizzaa, tuoretta sushia livejazzin säestyksellä, vegaani- ja raakaruokaa sekä mausteisia balilaisia herkkuja.

Balin rannat eivät ole kaikkein puhtaimpia ja liikenne on kaoottinen, mutta silti moni siellä viihtyy. Bileet ovat käynnissä Kutalla 24/7, shoppailumahdollisuudet ovat erinomaiset, lapsiperheet (ja minä) tykkäävät varmasti vesipuistosta, mutta vaihtoehtoista lomakohdetta kaipaavalle nuoret aussituristit ja kloonatut ruotsalaiset rantapimut saattavat alkaa ahdistaa. Mutta toisaalta, ne surffarit ilman paitaa lauta kainalossa ovat kyllä ihan kivaa katseltavaa kylmän oluen äärellä.

drinkit_balilla.jpg

Auringonlaskun drinkit Balilla. Kuva: Jemma T

Vastapainona biletykselle ja turistimeiningille Balilla on upeat sukellukset, hiljaiset pohjoisen tummat hiekkarannat, kuvankauiit riisipellot, Ubudin jooga- ja taiteilijaskene, upeat temppelit, hindu-uskonnon traditiot ja luonnon kauneus.

Balin itäpuolella sijaitsevat Nusa Penida ja Nusa Lembongan ovat pieniä saaria, joissa on balilaista tunnelmaa huomattavasti hiljaisemmassa ympäristössä. Täällä sukellukset ovat maailman huippuluokkaa.

Lombok

Upea Rinjani-tulivuori on Lombokin ykkösosoite! 3800 metriin kohoava Rinjani on Indonesian toiseksi korkein vuori, jonka kraaterissa on 200 metriä syvä järvi. Kraaterissa on myös useita kuumia lähteitä ja matkalla huipulle upeita vesiputouksia. Itsehän en ole koskaan ko. vuorelle kiivennyt, mutta olemme suunnitelleet sinne reissua jopa tänä vuonna.

giliair.jpg

Merimaisema rauhallisella Gili Air -saarella. Kuva: Jemma T

Lombokin länsipuolella ovat reppureissaajien rantabiletyksen suosikkisaaret Gilit. Gili-saaria on kolme: Trawangan, Meno ja Air, jotka olivat vielä kymmenen vuotta sitten hiljaisia backpackereiden suosimia rentoja hengailupaikkoja, joissa illalla grillattiin rannalla kalaa ja juotiin kylmää olutta. Nykyään meno on toinen, ja massaturistit ovat kansoittaneet saaret (Balita tulee Gileille päivittäin useita pikaveneitä), tosin vielä toistaikseksi hyvällä meinigillä.  Gili T:llä oli vielä 2007 vain pieni pätkä tietä ja loppusaari oli hiekkapolkua, nyt vuonna 2011 asfalttitie vie saaren ympäri ja hienot hotellit nousevat rannalle yksi toisensa jälkeen. Jossain Gili T:n monista bailupaikoista on hurjat kekkerit joka ilta.

Gilit ovat sukelluskoulujen valtava keskittymä, ja saaria voikin suositella sukelluskurssista haaveilevalle. Sukellusaitit ovat ok, tosin riutta on pahoin tuhoutunut monesta paikasta. Gileillä ei ole lainkaan moottoriajoneuvoja eikä koiria, liikkeelle pääsee kävellen, polkupyörällä ja hevosella.

Sulawesi

Meritähden muotoinen Sulawesin saari on kuuluisa upeista sukelluspaikoistaan sekä Tana Torajan hautajaisseremonioista. Pohjois-Sulawesin Bunakenin kansallispuisto Manadon lähellä on yksi maailman upeimmista sukelluspaikoista rikkaan riuttansa vuoksi, ja siellä voit bongata valtavien kilpikonnien lisäksi vaikkapa dugong-merilehmän laiduntamassa meriruohoniityllä mangrove-metsän takana. Kulman takana Bunakenista sijaitsee hiekkapohjasukellusten paratiisikohde Lembeh Strait, jossa kritterifanit voivat tutkia mitä kummallisempia merenpohjan asukkeja.

sea_horse.jpg

Merihevonen Bunakenin kansallispuistossa. Kuva: Jemma T

Keski-Sulawesillä turisteja houkuttelevat Togean-paratiisisaaret, joita suojelevat hankalahkot kulkuyhteydet. Togeanseilla voit sukeltaa tai leikkiä Robinson Crusoeta kaukana sivistyksestä ja ihailla valtavia kookosrapuja.

Etelä-Sulawesin pääkaupungista Makassarista pääsee kätevästi Wakatobin sukellusaluelle sekä hiljaisemmalla Bira-rannalle, joka on vielä hyvin pidetty salaisuus. Makassarin kautta pääset myös Tana Torajan maalaismaisemiin, jonka upeita kyläyhteisöjä ja mahtavia hautajaisseremonioita kehuvat kaikki paikassa käyneet maasta taivaisiin. Vuokraa itsellesi kuski tai polkupyörä ja reissaa kylästä ja hautajaisesta toiseen.

Sumbawa

En ole Sumbawalla käynyt kuin läpikulkumatkalla, joten omakohtaisia kokemuksia ei tästä saaresta juurikaan ole. Kerran pysähdyttiin venematkalla Lombokilta Floresiin Sumbawalla kurkkaamassa merivesijärveen. Saarella on upea luonto ja useita tulivuoria. Tambora-tulivuoren purkautuminen vuonna 1815 on historian tuhoisin purkaus kautta aikojen. 72 000 ihmistä sai surmansa ja tuhkapilvi aiheutti maailmaan kesättömän vuoden, joka aiheutti monille alueille nälänhädän, myös Pohjois-Eurooppaan.

suolajarvi_sumbawa.jpg

Merivesijärvi Sumbawalla. Kuva: Jemma T

Kalimantan

Järkälemäisellä Kalimantanilla en ole käynyt lainkaan, tosin Borneon saarella Malesian osastolla olen vieraillut 2005. Kalimantanilla asuu myös orankeja sekä muita viidakon upeita otuksia. Myös vedenalainen maailma on kuulemani mukaan hienoa Derawan-saatilla, jotka ovat liemikilpikonnien pesimispaikkoja. Ehkäpä matkustan sinnekin vielä jonain päivänä!

Flores & Komodo

Maailman suurin lisko Komodon varaani asustaa vain ja ainoastaan täällä. Komodon kansallispuisto on myös unelmakohde sukeltajalle, sillä vedenpinnan alla voi sukeltaa muun muassa paholaisrauskujen kanssa.

saarinakyma.jpg

Pieni Suraya-saari Komodon alueella. Kuva: Jemma T

Floresin saarelta pääset tekemään päiväretkiä Komodolle sekä maan päälle että pinnan alle. Komodon saarella ei ole enää majoitusta, sillä varaani oli haukannut turismoa joku vuosi sitten ja majoitus on siirynyt muille saarille. Komodon alueella on toki muita pieniä saaria, joissa voit majoittua upeissa merimaisemissa.

komodon_varaani.jpg

Komodon varaani. Kuva: Jemma T

Papua

Papua on villi saari. Älä sotke sitä Papua-Uusi-Guineaan, joka on maa Indonesian itäpuolella. Papualla asustaa vielä heimoja, jotka eivät käytä rahaa ja jotka eivät ole koskaan kuulleet Amerikasta. 

Papuan Raja Ampat on maailman ehkä upein sukellusalue, jolla muun muassa BBC:n Blue Planetin riuttaotokset on kuvattu. Rauskut, hait sekä lukemattomat riuttakalat viihtyvät maailman monimuotoisimmalla koralliriutalla.

Molukit

Kuuluisat Malukun maustesaaret eli Molukit ovat hajanainen saariryhmä Sulawesin itäpuolella ja Itä-Timorin pohjoispuolella. Aijoinaan maustesaaria pidettiin Manhattanin arvoisina kauppapaikkana. Kulkuyhteydet saarille eivät ole kuitenkaan aivan New Yorkin kaltaiset, mutta sinnikäs matkaaja palkitaan ehkä Indonesian upeimmilla maisemilla. Esimerkiksi Banda-saarilla on upeaa snorklailua jylhissä tulivuorimaisemissa, mutta Bandallekin on suhteellisen haastavaa matkustaa. Maustesaarilla viljellään muun muassa muskottipähkinää ja alueen ruuat ovat kuulemani mukaan herkullisia.

palmuja.jpg

Palmut rannalla jossain päin Indonesiaa. Kuva: Jemma T

Näiden saarien lisäksi maassa on tuhansia muita kohteita, joten ei kun kartta esiin! Muista tosiaan, että liikkuminen on hidasta ja saarelta toiselle matkustaminen vie aikaa. Maassa on lukematon määrä paikkoja, missä olet kenties ensimmäinen valkoihoinen vuosiin! Monta kertaa markkinoilla ja syrjäisemmissä kylissä mummot ovat tulleet ihailemaan (?) vaaleaa tukkaani ja päivitelleet pituuttani, sillä olen ollut heille ensimmäinen kosketus eurooppailaiseen ihmiseen.

Suhteet Oma elämä Mieli Matkat
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.