Nainko uusavuttoman? Mieheni ei osaa kuoria keitettyä perunaa!

potato.jpg

Luin pari päivää sitten YLE:n nettisivuilta uutisen, jossa kotitalousopettaja on huolissaan nuorista, jotka eivät tunne porkkanaa eivätkä osaa kuoria perunaa.

Meillä oli miekkosen kanssa samasta aiheesta käsittämätön keskustelu eilen. Viidakkopoika on hyvä tai ainakin kohtalainen kokki, joka on todella innostunut ruuanlaitosta. Ja sekös passaa mulle, itse en ole mitenkään erityisen hyvä mutta en myöskään erityisen huono kokki. Mies päätti tehdä tofu-kasvis-currya intialaisittan ja jokapäiväisen riisin sijaan keitimme soosin kanssa perunat.

Rastapoika laittoi perunat kuorineen keitinveteen. Hänen mielestään olisi ok syödä perunat kuorineen. Itse en aika paksuhkosta kuoresta välittäisi ja ehdotin, että voisimme kuoria perunat keittämisen jälkeen.

Mies ei voinut ymmärtää, mitä sanoin. Hän kertoi, etten mitenkään voisi kuoria perunoita keittämisen jälkeen, sillä se olisi silloin todella vaikeaa. Perunat tulisi aina kuoria ennen keittämistä, hän opasti kuin nelivuotiasta.

Oli minun vuoroni olla ymmällään. En voinut käsittää, että herra T oli ehtinyt 35 vuoden ikään kuorimatta koskaan elämänsä aikana keitettyä perunaa. Meillä kotona “kokoperunat” olivat arkiruokaa, jota syötiin vähintään kolme kertaa viikossa. Samoja kuoriperunoita mussutettiin myös koulussa, kuorimisen jälkeen tietenkin. Uudet perunat on eri asia.

Ennen kuin menin eppuluokalle*, oli kesäläksynä perunan ja appelsiinin kuorimisen opettelu ennen koulutielle käyntiä. Koulussa ne taidot oli osattava, muuten menisi lounaspöydässä ähräämiseen liikaa aikaa. Muistan kuitenkin, että joillekin pojille kuoriminen oli ylitsepääsemätön ongelma ja pojat joutuivat pistelemään perunat poskeensa kuorien kanssa.

Nykyään kouluissa taitaa olla tarjolla puolalaisia valmiiksi kuorittuja perunoita. Mutta että kotonakin joku tekee hommat lasten puolesta, äitikö perunat kuorii (ennen keittämistä!) vai kuinka nuoret voivat selvitä yläkouluikään osaamatta kuoria oman lautasen perunoita? Nyt alkaa olo tuntua vanhalta, sillä miten tämä voi olla edes mahdollista? Ovatko ranskalaiset ja muut einesperunat ottaneet kuoriperunoiden paikan kodin ruokapöydässä?

Sen verran vielä niistä ranskanperunoista, että brittimieheni on niiden tekemisessä aika haka. Ja niitä ei todellakaan tehdä mistään pakasteista vaan perunat ensin kuoritaan, leikataan ranskalaisten muotoisiksi ja lopuksi keitetään upporasvassa parikymmmentä minuuttia. Valutetaan ritilän ja talouspaperin päällä, nautitaan majoneesin ja sinapin kanssa. Ja voin kertoa, että ovat niin törkeen hyviä. Ainutta roskaruokaa, jota me edes päästään syömään.

Perunateatteriterveisin,

Jemma T

 

* Jyväskylässä koululuokat menevät stadilaisten ystävieni hämmästykseksi seuraavasti: eppu, toppu, kolkki, nelkki, viikki ja kuukki.

Kuva täältä, jossa myös ohjeistetaan, kuinka (raaka) peruna kuoritaan. Voi anna mun kaikki kestää.

suhteet oma-elama liikunta
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.