Mikä Suomessa on muuttunut kahdessa vuodessa?

lily.jpg

Heti alkuun pahoittelut, että edellisestä postauksesta on niin kauan. Olin lomalla, totaalisella lomalla. Ja sitten aloitin hektisen työni pääkaupunkiseudulla. Ja sitten sen ensimmäisen postauksen kirjottamisen kanssa käy kuin lenkille lähtemisen kanssa: mitä kauemmin edellisestä on aikaa, sen vaikeampaa siihen ryhtyminen on.

Mutta tässä ollaan ja täysissä voimissa! On hullua olla Suomessa lähes kahden vuoden tauon jälkeen. Ihanaa ja samalla todella silmiäavartavaa. Puhuinkin jo kulttuurisokista ja se iski ensimmäisinä viikkoina vasten kasvoja: bussi ei voi lähteä juuri sillä minuutilla, mitä aikataulussa lukee! Miksi ihmiset eivät puhu toisilleen vaikka eivät tunnekaan? Kaikki pitää merkata kalenteriin! Ruokakaupan valikoimat ovat liian suuret!

Mutta mitä täällä on muuttunut kahdessa vuodessa, noin niin kuin äkkiseltään huomattuna:

1. Ihmiset ovat alkaneet käyttää kummalista “koska syksy” -tyyppisiä ilmauksia. Esimerkiksi “Menen tänään autolla töihin, koska sade.” Se on sataa!

2. Kaupassa myydään ihan törkeesti kaikenmaailman Ben&Jerrysiä mutta ei yhtään suomalaista jäätelömerkkiä.

3. Ihmiset pukeutuu muihinkin väreihin kuin harmaaseen, ruskeaan tai mustaan.

4. Kaikki sienestää, marjastaa, tekee smuuthieta ja raakasuklaata iltapalaks.

5. Karppaus! On karppausleipää ja karppauslounaita ja karppaus sitä ja karppaus tätä ja voikin on kaupasta loppu.

6. Kaikki saa lapsia tai menee naimisiin. Mut tää voi johtua siitä, että meidän ikäiset on tänä vuonna 30 ja kiire tulee jos ei nyt ala.

 

Mitä sinä olet huomannut muuttuneen viimeisen kahden vuoden aikana?

Suhteet Oma elämä Matkat Ajattelin tänään

Suomi, koti, loma

Kulttuurisokki, matkaväsymys, jet lag, onhan noita. Mutta päällimmäisenä hyvä olo, ihanat ihmiset, tuoreet marjat ja kaunis kesäluonto. Nyt tosin ulkona on +12 ja kesä iskee välittömästi vasten kasvoja, kuinka täällä voi edes tarjeta?

Etsin kaupasta umpinaisia kenkiä ja pitkiä housuja. En löytänyt, mutta ostin Stadiumin alesta viidet bikinit. Laitan ne nyt kaappiin odottamaan sitä seuraavaa kesää, joka alkaa tammikuussa, kun työpesti Suomessa on takana.

Hyvä tästä tulee, onhan tää mun koti kuitenkin. Ja nyt vielä lomalla.

 

Nyt…

…rakastan

1. Kaikkia mun ystäviä ja perhettä, joita on ollut niin huikea ikävä

2. Tuoreita marjoja ja muita herkkuja

3. Uusia haasteita

 

…en rakasta

1. Sietämätöntä ikävää

2. Känniläisiä joka penkalla

3. Tätä hyytävää keliä!

 

Suhteet Oma elämä Mieli Matkat