Palasin juuri ihanalta häämatkalta takaisin kotiin pikkusaarelleni. Lombokin saaret ja Balin meno olivat juuri sitä, mitä parisuhteemme ja muutenkin elämämme kaipasi tällä hetkellä. Romanttiset kävelyt rannalla auringonlaskun aikaan, sushi- ja muut ihanat illalliset ja pitkät aamiaiset, surffaus, vesipuisto liukumäkineen sekä lekottelu alastomana privaatin uima-altaan äärellä valkoviinilasi kädessä tekivät hunajakuusta täydellisen. 

Olimme ennen lomaa säätäneet kaksi sääntöä. Ensimmäinen oli se, että syödä saa mitä vain ja koska vain ja kuinka paljon haluaa, ja toinen sääntö oli se, ettei lomalla saa riidellä. Ensimmäinen toteutui täydellisesti, ja nyt on patonki-, pitsa-, juusto-, jogurtti-, salaatti-, luomu-, kakku- ja leivoskiintiöt täynnä hetkeksi aikaa.

Toinen kohta ei aivan täyttynyt, sillä saatiin me riitaa aikaiseksi romanttisellä käsikädessärantakävelyllä muun muassa siitä, että on liian kuuma ja että hiekkaa on joka paikassa ja että sushiravintolaan on liian pitkä matka. Mutta pieniä kahinoita ne oli ja opittiinpahan taas pyytämään anteeksi, puolin ja toisin. 

Eli hyvä loma kaiken kaikkiaan. Indoissa on menossa toistaiseksi low season eli Balin väkimäärät eivät olleet liian ahdistavat ja joka paikassa sai esimerkiksi majoitusta hyvinkin kohtuulliseen hintaan. Gili-saarilla saatiin koko viiden huoneen miniresortti omaan käyttöön reilulla neljällä kympillä per yö. Oma uima-allas, oma keittiö ja oma rauha. Aivan uskomaton tsägä, paikka olisi ollut nimittäin helposti parin sadan arvoinen. Suosittelen muuten esimerkiksi kaveriporukalle tätä paikkaa.

Balilla päästiin nauttimaan luomuruuista ja ihanista vegepaikoista. Kukkuraisia lautasia hummusta ja banaani-viikuna-soijapirtelöitä. Hups, miten palasin taas ruoka-aiheeseen? Kumma juttu 🙂 Balilla meillä oli varattuna ihana privaatti villa, jossa oli suuri sänky ja ihana uima-allas iltapäivälekotteluun. Ei meillä olisi siihen villaan ollut varaa, mutta saatiin tutun kautta aika hyvä hinta ja tuhlattiin siellä sitten meidän häälahjaksi saamat rahat. Mutta siihen ne oli tarkoitettukin ja oli joka pennin arvoista. Leikittiin hetki rikkaita, sillä jokainen yö maksoi noin viikon palkan. 

Loman ainut takaisku tapahtui pari päivää ennen kotiinpaluuta, kun vesimittarin lukijaksi esittäytynyt lippalakkimies varasti käsilaukkuni. Käteistä kassissa oli vain pari kymppiä, mutta sinne menivät totta kai ajokortti, luottokortti ynnä muut. Noh onneksi uusi tietokone, sukellustietokone ja kamera säilyivät, joten meillä kävi todellinen tuuri. Paskarosvolla sen sijaan kävi surkea.

Mutta ei annettu sen pilata lomaa ja nyt on virkistynyt mieli. <3

Meksikon rannikkoa vuonna 2008.

Suomesta lähdetään usein häämatkalle jonnekin lämpimään. Thaimaahan tai Kanarialle, Karibian risteilylle tai kenties matkalle maailman ympäri.

Eli täysin vastakohta siihen, mitä kotiolot ovat.

Kun asuu trooppisella paratiisisaarella häämatkan pitäisi siis suuntautua johonkin päinvastaiseen. Eli hiitoloma Alpeilla? Vuorikiipeilyä Uudessa-Seelannissa? Tai kenties kultuurimatka Frossaan niin kuin yksi ystäväni ehdotti.

Erilaisten viisumisäätöjen vuoksi päätettiin kuitenkin jäädä Indonesian rajojen sisäpuolelle. Suunniteltiin liveboard-matkaa Papuan uskomattomille sukellusvesille. 11 sukelluspäivän hinta 3500 euroa per näkö, ei sisällä juomia. Ei näillä palkoilla.

Toinen vaihtoehto olivat Banda-saaret Malukun alueella. Mieletön tulivuorisaari on luonut niin käsittämättömän hienot vedenalaiset maisemat ja kuulemma saarien biitsit sekä muu meno on leppoista. Bandaa suositellaan Lonely Planetin mukaan Indonesian ykköskohteeksi, mutta koska sinne on niin käsittämättömän vaikea päästä, että saaret ovat vielä pysyneet koskemattomina.

Reitti olisi ensin kaksi maan sisäistä lentoa ja sitten vika pätkä pitäisi sumplia paikan päällä. Lento menee kaksi kertaa viikossa, laivakuljetus kahden viikon välein. Lippuja ei voi ostaa etukäteen, lentoyhtiöllä ei ole nettisivuja (!!). Säätöä siis tiedossa. Mutta päämäärän pitäisi olla uskomaton ja vaivan arvoinen. Saarilla myös kasvatetaan paljon mausteita ja pääsaari on katsottu vuosisatoja sitten yhtä arvokkaiksi kuin Manhattanin saari. 

Ei ihan Manhattanin veroinen kuitenkaan nykyään ja vaikka ruokakulttuuri pitäisi olla mausteiden vuoksi huipussaan, alkoi matka kuitenkin hieman epäilyttää. Entäs jos saari onkin samanlainen, kuin paikka, jossa asumme? Eikös hanimuunilla tosiaan pitäisi päästä johonkin toisenlaiseen ympäristöön, vähän hemmottelemaan itseään ja parisuhdetta? Entäs jos päädyttäisiin majapaikkaan, jossa ei ole suihkua ja ruuaksi on vain paistettua (maustettua) riisiä? Onko tärkeintä vain yhdessäolo vai mitä kaikkea häämatkan kriteereihin kuuluu?

No ei me sinne kuitenkaan lähdetty. Vaan ostettiin lentoliput Lombokille ja Balille. Tylsää, tiedetään. Mutta intialainen, meksikolainen, sushi, leipomot ja pitsat houkuttelivat liikaa. Ihana hotellli, jossa on valkoiset, puhtaat lakanat. Ja kaikki se, mistä täällä unelmoidaan heikkoina hetkinä.

Nyt me sitten lähdetään. Tavataan taas täällä parin viikon päästä!