Hääsuunnittelua osa 1 – hiukset ja meikki

curly-wedding-hairstyle-1.jpg

Sinänsä huvittavaa, että häihin on enää alle kuukausi ja vasta nyt kirjoitan aiheesta. Tai itse asiassa siinä ei ole mitään kummallista, sillä suoriudun parhaiten pienen paineen alla. Vaikka aikaa olisi kuinka paljon, loppujen lopuksi kaikki jää viimeiseen iltaan. Kokeisiin lukeminen, muuttopakkaaminen, pakkaaminen reissua varten, biisilistojen tekeminen, joululahjojen ostaminen. Olen se tyyppi, joka kirjoittaa synttärikortin autossa, ostaa sukkahousut matkalla juhliin.

Nyt tosiaan häihin on aikaa enää päiviä ja aika monta hommaa on vielä tekemättä. Hääkampaus ja meikki saatiin eilen kuntoon ihanan kaasoni kanssa. Tosin alkoi sataa ja kiharakampauksen kiharat katosivat illan aikana mutta ei kai se haittaa? Olisiko jollain tiedossa joku superhyvä hiuslakka, jolla kampaus ja kiharat pysyvät varmasti?

No. Häät ovat joka tapauksessa rannalla ja tarkoituksena on muutenkin järjestää hyvin rento hääjuhla. Joten pienet virheet kampauksissa ja muun muassa se fakta, että minulla ei ole kenkiä lainkaan, ei varmasti haittaa ketään. Paikalliset ovat varmasti kauhuissaan kun en pukeudu kermakakkuun ja vedä sotamaalausta kasvoilleni. Tavoitteena on saavuttaa Natural Bridal Look, toteuttajana meikkitaiteilija Jemma T, joka on meikannut viimeisen 9 kuukauden aikana noin seitsemän kertaa. Hups.

Ja sitäpaitsi kuka uskoo paikallisiin, joiden omissa häissä tarjoillaan vain pahvikakkua? Siis anteeksi mitä?

 

Nyt…

…rakastan

1. Perheeni (äiti, isä ja äitipuoli, kaksi pikkuveljeä sekä kummisetä ja –täti) saapuu hyvin pian tänne!

2. Tapaan ensimmäistä kertaa tulevan aviomieheni parhaat ystävät

3. Meillä on vihdoin jääkaappi                                              

 

…en rakasta

1. Että kukaan ystävistäni ei pääse tulemaan häihini

2. Stressiä kaikenmaailman hoitamattomista asioista

3. Mieheni perheellä on riitoja ja siitä tulee paha mieli

 

Kuva morsiosta täältä.

Kauneus Oma elämä Rakkaus Hiukset

Maailma muuttuu – toisaalla hitaammin kuin toisaalla

boys_with_hoops_on_chesnut_street.jpg

Näin lapset leikkivät tikulla ja pyörällä Toronton kadulla vuonna 1922. Kuva täältä.

Siinä missä torontolaiset ja suomalaiset muksut pelaavat vuonna 2011 konsoleilla ja tietokoneilla, leikkivät heikosti toimeentulevat indonesian maaseutulaiset ja saarilla asuvat lapset edelleen tuolla muinaisella keppi-pyörä-kombonaatiolla. Täytyy myöntää, etten ole koskaan edes kokeillut. Näyttää kuitenkin aika hauskalta, ainakin lapset nauravat hurjasti kirmatessaan kylän raittia pyörinensä.

Siinä missä torontolainen tai suomalainen mies menee vapaapäivänään ostoksille tai kuntosalille, ravintolaan tai baariin, väkertää indonesian maaseutulainen itselleen ison leijan ja lennättää siitä muiden miesten kanssa iltapäivällä. Ilmassa saattaa olla viikonloppuisin kymmeniä leijoja, nopeimman leijan omistaja voittaa palkinnon.

Mutta tämä on totta vain saarilla ja maaseudulla. Kaupungissa halutaan olla niin länsimaalaisia, niin länsimaalaisia. McDonald’s on iso juttu, samoin KFC. Monimutkaiset älypuhelimet ovat jo jokaisen kourassa. Mitä isompi (lainarahoilla ostettu) auto, sitä kateellisempia muut ovat. Viis siitä, että ruuhkassa menee nyt kaksi tuntia kun kävellen olisit perillä parissa kymmenessä minuutissa. Status on käytännöllisyyttä tärkeämpää.

Kaikilla kaupungin naisilla on Luis Vuittonit olkapäällä (piraatit, totta kai) ja naama on maalattu valkoiseksi neljä astetta liian vaalealla meikkivoiteella. Maalaisten ja saarelaisten tummaa ihonväriä halveksutaan, onhan se köyhyyden merkki. Meitsi on täällä suosiossa. Paitsi mun vanhalle Nokialle ne nauraa.

Suhteet Oma elämä Matkat