Sen seitsemän sukeltajaa
Välinesukeltaminen on meidän sukupolvemme juttu. Vielä 20 vuotta sitten sukeltajat olivat harvinaisuus, joita verrattiin vuorikiipeilijöihin ja muihin extreme-lajien harrastajiin. Nykyään jokainen Egyptin- tai Thaimaanmatkaaja palaa lomareissulta sukelluskortti takataskussaan ja hyvä niin. Mitä enemmän tieto merenalaisesta hätätilasta leviää sukeltajien kautta ympäri maailman, sen parempi.
Mutta tämän postauksen tarkoitus ei ole puuttua siihen, että muun muassa hai- ja tonnikalakannat ovat romahtaneet katastrofaaliselle tasolle tai kuinka siistiä sukeltaminen on, vaan nyt pohdiskellaan seitsemän eri sukeltajatyypin olemusta.
1. Kaikkitietävä
Kaikkitietävä sukeltaja on sukeltanut maailman jokaisella mantereella ja suurissa syvyyksissä, hän on nähnyt kaiken merietanasta valkohaihin. Kaikkitietävä sukeltaja omistaa parhaat sukellusvälineet ja hifistelee uudella tietokoneellaan tai kamerallaan sukelluspaikan omistajalle. Kaikkitietävän sukeltajan ei tarvitse tehdä paritarkastusta ennen sukellusta, sillä hän on sukeltanut tuhansia kertoja ja tietää kyllä mitä tekee. Kaikkitietävä sukeltaja ei juttele sukelluksista tavallisten tai aloittelevien sukeltajien kanssa. Hän tuntee jokaisen kalan sukunimeltä ja jakaa tietonsa Hippocampus bargibantista vain muiden kaikkitietävien tai kuvaajien (ks. kohta 5) kanssa. Jos muita samanhenkisiä sukeltajia ei veneessä ole, on kaikkitietävä sukeltaja veneessä hiljaa katsellen merelle tai lukien romaania.
2. Pelokas
Pelokas tai toiselta nimeltä epävarma sukeltaja on huolissaan kaikesta. Pelokas ei luota omiin kykyihinsä ja varsinkin uudessa sukelluspaikassa on sairaalloisen kiinnostunut sukelluskohteesta ja sen merielämästä. Pelokas haluaa tietää etukäteen jokaisen myrkyllisen kalan nimen, koon, asuinpaikan ja sen, mitä tapahtuu jos kyseinen peto hyökkää. Hän ei halua mennä veteen, jos paikassa on koskaan nähty haita. Hän tiedustelee lähimmän sairaalan sijainnin ja yhteystiedot. Jos sukellusopas havaitsee vedessä virtausta, pelokkaan naama valahtaa ja alahuuli alkaa väpättää. Paritarkastus täytyy tehdä vähintään kahteen kertaan. Vähintään kolmen ihmisen on tarkistettava, että pelokkaan sukeltajan tankki on auki.
3. Sählääjä
Sähläävä sukeltaja saapuu veneelle vartin myöhässä, koska on unohtanut laittaa herätyskellon soimaan tai siirtää kellon oikeaan aikaan. Hän juoksee veneelle ja kastelee samalla tupakkinsa, jotka ovat unohtuneet shortsien taskuun. Veneen ollessa jo matkalla hän huomaa räpylöiden jääneen rannalle. Märkäpuku menee päälle nurinpäin, väärinpäin ja jopa niin, että jalat on tungettu hihoihin. Sählääjä unohtaa painovyön ja kelluu pinnalla kehnon paritarkastuksen jälkeen muiden mennessä jo pinnan alle. Kompassi on ranteessa väärin päin ja pinnan alla räpylät (jotka vene nouti rannalta) sohivat muita sukeltajia naamaan tai yösukelluksen lamppu heijastaa valonsa suoraan muiden silmiin. Sählääjän ilma loppuu ennen aikojaan sählääjän sählätessä pinnan alla käyttämällä käsiä ja jalkoja turhanpäiväiseen hosumiseen. Sähläri ei muista laittaa aurinkovoidetta ja palaa karrelle ensimmäisenä sukelluspäivänä.
4. Selittelijä
Selittelijä on hieman sählärin sukua, mutta selittelijän tehtävänä on peittää taukoamattomalla puhetulvalla se, että sukellukseen liittyvät asiat eivät ole aivan tuoreessa muistissa. Selittelijän huumorintajussa on parantamisen varaa, eivätkä kuittailut siitä, että märkäpuvun vetoketju tulee itse asiassa taakse eikä eteen, naurata selittelijää pätkääkään. Yksi parhaista kommenteista oli saksalaisnaisen sanailu: ”Helppohan sun on nauraa kun teet tätä työksesi joka päivä, minä olen sentään nukutuslääkäri kotona”. Selittelijä kertoo, kuinka Karibialla asiat tehdään toisin ja siksi hän sekoitti regulaattorit keskenään.
5. Kuvaaja
Vedenalainen (ammatti)valokuvaaja marssii veneelle monsterimaisen kameransa kanssa niin, ettei kenellekään jää epäselväksi, kuka on kuka. Valokuvaaja pitää huolen siitä, että hän pääsee ensimmäisenä veteen, sillä kukaan ei saa mennä kuvauspaikalle sotkemaan hiekkaa ennen häntä. Kukaan ei saa häiritä hänen työskentelyään, eivät muut sukeltajat eivätkä merenelävät. Valokuvaaja saa maata koralliriutan päällä napatakseen täydellisen kuvan. Hän saa poukkoilla korallista toiseen taiteen nimissä. Mutta omasta mielestään hänen nosteenhallinnassaan ei ole mitään vikaa, jos joku ystävällisesti huomauttaa asiasta. Valokuvaaja saa raivarit ja ampuu valashain, jos hän on ennen sukellusta asentanut kameraansa makrolinssin.
6. Nöyrä
Nöyrä sukeltaja sanoo 150 sukelluksen jälkeen tarvitsevansa muistutussukelluksen ja haluavansa tehdä alussa vain matalia sukelluksia. Hän aloittaa hyvin varovasti ja välttää virtapaikkoja. Nöyrä sukeltaja kysyy muilta, mikä oli se kala, jolla oli sellaiset hienot valkoiset pallot kyljessään, vaikka tietää kyseisen fisun olevan pantterisäppikala. Mutta koska nöyrä sukeltaja ei ole aivan sataprosenttisen varma kalan nimestä haluaa hän varmistaa asian muilta sukeltajilta, jotka ovat varmasti häntä huomattavasti kokeneempia. Nöyrä sukeltaja tarkastelee lokikirjaansa ja sukellustietokonettaan yksin eikä rehvastele muille näkemiensä paholaisrauskujen määrällä tai maksimisyvyyden metreillä.
7. Perus
Perussukeltaja menee päivällä katsomaan kaloja ja juo illalla baarissa kaljaa.
Onko joku sukeltajatyyppi jäänyt mainitsematta? Mitä mieltä olet tekemästäni luokituksesta?