Tapahtui suurlähetystössä

Olen elämäni aikana vieraillut Indonesian suurlähetystöissä lukemattomia kertoja eri puolella maailmaa. Yhtenäkään kertana homma ei ole mennyt aivan putkeen. Kuva: Embassy of the Republic of Indonesia, Singapore

 

Kuala Lumpur, helmikuu 2007

Olin reissaamassa ex-poikaystäväni kanssa ympäri Kaakkois-Aasiaa ja seuraavana oli vuorossa Indonesia. Koska Indonesiaan saa rajalta vain 30 päivän turistiviisumeita, päätettiin hakea 60 päivän viisumi etukäteen lähetystöstä. Kun bussimatkan jälkeen löydettiin perille, oli tunnelma kuin Yogyakartan yömarketissa. Lähetystön pihalla paistettiin kakkuja ja lihavartaita, jengiä oli käsittämätön määrä ja hiki virtasi. Melkein käännyttiin jo portilta takaisin, mutta sitten selvisi, että turisteille on oma jononsa. Mutta kuinka ollakaan, meiltä puuttui yhdet valokopiot passeista. Lähetystössä oli tarjolla kopiointipalvelua, mutta puljuun oli parin tunnin jono. Lähimpään nettikahvilaan oli taksilla puolen tunnin matka. Ovelina kuitenkin mentiin läheiseen pankkiin ja kerrottiin olevamme pankin asiakkaita (todellisuudessa nostettiin kerran rahaa pankin automaatista, eli en valehdellut kuin hieman) ja pyydettiin heitä ottamaan valokopiot tarvittavista asiakirjoista. Suostuivat ja saimme viisumit hoidettua.

 

Helsinki, marraskuu 2010

Katsoin reittioppaasta tarkkaan millä pysäkillä pitää jäädä pois. Lähdettiin kaverini Anun kanssa hoitamaan tulevan reppureissun viisumiasioita. Noustiin oikealla pysäkillä kuskin ohjeiden mukaisesti ja lähdettiin kohti hienoa rakennusta. Ihmettelin hieman, miksi lähetystön aukioloajat olivat erit kuin netissä, mutta en kiinnittänyt asiaan sen enempää huomiota. Reippaina tyttöinä mentiin kassalle ilmoittamaan halustamme anoa Indonesiaan turistiviisumit.

– Are you citizens of Hungary?

– ???

– This is Hungarian embassy.

Ilmankos pihalla liehui EU-lippu.

 

Oikeaan paikkaan oli matkaa kilometri. Hampaaton pieni indonesialainen mies otti paperit vastaan  ja toivotti hyvää päivänjatkoa.

 

Singapore, huhtikuu 2010

Singaporessa kaikki toimii kuin rasvattu. Ainut Indonesian omistama maapläntti, jossa systeemi toimii. Poikkeus  vahvistaa säännön.

 

Kapkaupunki, tammikuu 2011

Kapkaupungissa ei oikeastaan ole toimivaa julkista liikennettä ja tuona päivänä meillä ei ollut käytössämme minkäänlaista kulkupeliä. Päätettiin tulevan aviomieheni kanssa tehdä pitkä kävelyurakka ja tepastella suurlähetystöön huvilalta. Tammikuussa on Etelä-Afrikassa keskikesä. Lämpöä piisasi, mutta kartasta katsottuna lähetystö oli aika lähellä. Arvioitiin matkaksi noin 45min. Arvioitiin väärin, mutta puolentoista tunnin kävely oli silti ihan ok. Lähetystössä kuitenkin selvisi, että maksua ei voi hoitaa käteisellä eikä luottokortilla, ainut vaihtoehto on maksaa tilisiirrolla. Ja kaikenlisäksi poiketen lähetystöjen käytännöistä muualla, Etelä-Afrikassa minun piti kyetä todistamaan, että tililläni on tarpeeksi rahaa. Lisäksi jouduin näyttämään heille menolippuni Indoihin, yleensä lähetystöissä penätään vain paluulipun perään.

Lähetystöstä luvattiin viisumin olevan valmis kolmessa arkipäivässä mikäli maksu suoritettaisiin kyseisenä päivänä. Marssimme tunnin lisää ”läheiseen” ostoskeskukseen, josta suoritimme maksun lähetystön tilille. Sitten piti etsiä faksiasioita toimittava liike, sillä minun piti toimittaa lähetystöön kuitti. Faksi löytyi, mutta pankkitietojen lähettämiseen tarvittavaa internetyhteyttä ei ollut saatavilla. Ei auttanut muu kuin ottaa apostolin kyyti ”läheiseen” internetkahvilaan. Sieltä copypastesin tilini tiedot nettipankista gmailiin ja lähetin lähetystöön. Ei mitään järkeä, olisin samalla voinut lisätä summaan pari nollaa, mutta en viitsinyt. Melkein sama käytäntö kuin Meksikossa, jossa hyvä ystäväni on joutunut immigrationiin todistamaan, että hänellä on valuuttaa. Ystäväni piti ottaa kaikista rahoistaan valokopiot. Voi pyhä sylvi.

No, vihdoin kaikki oli hoidettu. Parin päivän päästä lähetystöstä soitettiin, että he tarvitsevat lentolipun, joka on voimassa. Selvitin, että antamani lippu on hyvinkin voimassa. Lue hieman tarkemmin. Naiselle ei avautunut se tosiasia, etteivät lentoni sinne ja takaisin olleet samassa lipussa, vaan olin ostanut lennot Kapkaupunkiin Indonesiasta. Eli menolentoni oli eri lipussa kuin paluulentoni Singaporeen. Lupasi hoitaa asian seuraavana päivänä. Onneksi olin varannut viisumin hoitamiseen reilusti aikaa, sillä seuraavana päivänä indonesialainen nainen soitti lähetystöstä jälleen. Kuulemma lentolippuni eivät ole ajan tasalla, vaan minun pitäisi olla Indonesiassa sillä kyseisellä hetkellä Kapkaupungin sijaan. Nainen ei voinut ymmärtää, että vaikka olin ostanut Singapore-Indonesia-Singapore-lennot ja käyttänyt siitä menolennon mutten paluuta ja olin nyt ostanut ja puoliksi käyttänyt lennot Indonesia-Sinagpore-Dubai-Kapkaunki-Dubai-Singapore-Indonesia-akselille, että olin Kapkaupungissa enkä Indonesiassa kyseisellä hetkellä. Alkoi hermo hieman mennä, kuinka selittää puhelimessa asia, jonka hänellä on edessään mustaa valkoisella. Lopulta nainen tuhahti, että kerro nyt ne lentopäivät. Minä kerroin ja konsulaatti lupasi, että viisumi on noudettavissa kahden arkipäivän kuluttua. Yhteensä viisumin hoitamiseen meni viikko, sillä välissä oli viikonloppu. Onneksi samalla viisuminhakureissulla löytyi ”läheisestä” ostoskeskuksesta minulle maailman ihanin kihlasormus. Ja otettiin superkallis taksi kodin lähellä olevalle viinitilalle, jossa nautittiin uskomaton lounas viinien kera. Samalla reissulla viinikellarissa touhuava omistaja heltyi tuoreelle kihlaparille ja antoi käyttöömme pullollisen talon kuohuviiniä.

 

Singapore, huhtikuu 2011

Koska minulla oli kova kiire päästä jo takaisin Indonesiaan tullessani Thaimaasta en ehtinyt jäädä odottamaan lähetystön vaatimaa kolmea arkipäivää, vaan päätin hoitaa viisumin kalliin mutta nopean konsulaattitoimiston kautta. Sieltä viisumin saa käteen parissa tunnissa. Viisumia varten tarvitsin (niin kuin aina ennenkin, Kapkaupunkia lukuun ottamatta) passin, valokopion paluulipusta ja passikuvan. Minulla ei ollut valokopiota (väärennetystä) paluulipusta, ja päätin mennä hoitamaan asian aamulla tuttuun nettikahvilaan. Mental note to yourself, Singaporessa kaikki muuttuu niin hurjaa vauhtia, ettei mikään ole entisellään, jos olet muutaman kuukauden tai vuoden poissa. Niin kävi myös tällä kertaa ja nettikahvila oli vaihtanut paikkaa. Tai kenties lopettanut kokonaan, Singaporessa kun ihan jokaisella on nykyään käytössä älypuhelimet.

Menin siis konsulaattitoimistoon ilman lentolippua. Kysyin siellä, tietäisivätkö he lähimmän nettikahvilan sijaintia. Ei hajuakaan. Menin viereiseen matkatoimistoon pyytämään palvelusta, ei auttanut. Läheisellä metroasemalla on kuulemma joku pelihalli, ehkä siellä voi tulostaa. Menin haahuilemaan metroasemalle vailla tulosta. Kello oli kymmentä vaille yksitoista, eli tilanne alkoi näyttää siltä, etten saisi viisumia. Samalla kuitenkin huomasin kulman takana peliluolan, jossa oli kymmeniä tietokoneita hurisemassa. Menin sisään ja huhuilin työntekijän perään, mutta liikkeessä ei ollut ketään. Minuutit kuluivat. Vihdoin 15-vuotiaan näköinen poika tuli liikkeeseen ja antoi minun tulostaa koneelta lipun, vieläpä ilman kustannuksia. Kiitin tuhannesti ja ryntäsin konsulaatin pakeille. Alkoivat valittaa, että lipustani puuttui lentoyhtiön nimi ja pyysivät soittamaan tunnin päästä. Silloin saisin tietää, hyväksyykö suurlähetystö lippuni. Soitin tunnin päästä ostoskeskuksen kolikkopuhelimesta. Pyysivät soittamaan tunnin päästä uudelleen. Soitin tunnin päästä. Eivät tienneet tilanteesta mitään. Soitin jälleen tunnin päästä, sama tarina. Neljältä menin toimistoon ja sain viisumin käteeni. Riemusta kiljuen menin metrolle ja hurautin kaverini luokse pakkaamaan. Samalla tajusin, etten ollut maksanut viisumista mitään. Kukaan ei ollut pyytänyt rahaa missään vaiheessa. Säästin melkein sata euroa. Hups, toivottavasti kukaan ei joutunut vaikeuksiin.

 

Singapore, kesäkuu 2011

Kävelin kaverini luota Redhillistä Indonesian suurlähetystöön parinkymmenen minuutin matkan. Onneksi en ollut pukeutunut shortseihin tai hihattomaan paitaan, niissä kun ei lähetystöön ollut asiaa. Otin vuoronumeron ja pääsin tiskille parissa minuutissa. Siellä selvisi, etten ehtisi saamaan viisumia ennen lentoani. Harmillista. Mutta otin rajalta 30 päivää, jonka piti olla enemmän kuin tarpeeksi (työlupani piti olla valmis kesäkuun lopulla).

 

Indonesian immigration, heinäkuu 2011

Jouduin anomaan kuukauden lisäaikaa viisumiini, koska työlupani ei ollut lupauksista huolimatta valmis. Tivasivat sataan kertaan miksi kahdeksan kuukautta vanhassa passissani on viisi Indonesian viisumia. Selitin odottavani työlupaani ja että poikaystäväni asui Indonesiassa. Immigrationissa todettiin, että asia hoituisi helpommin, jos antaisin heille jonkun pienen lahjan. Autokuski joutui luopumaan savukkeistaan ja sain passini takaisin. Eläköön korruptio.

 

Singapore, elokuu 2011

Pala kurkussa lähdin noutamaan työlupaani tarvittavaa oleskelulupaa samaisesta konsulaattitoimistosta, johon olin aika monta kymppiä auki. Kukaan ei kuitenkaan muistanut mitään ja parin tunnin päästä sain käteeni 12 kuukauden oleskeluluvan Indonesiaan. Kiitos ja näkemiin.