Trendin haaste: Unelmieni matka

loma1.jpg

Tuoreen aviomiehen puristama tuoremehu privaattivillan terassilla. Kuva: Jemma T.
 

Trendi haastoi lilyläiset kertomaan mieleenpainuvimmista reissuistansa. Eikun hetkinen, taitavat sittenkin kysellä unelmien reissun perään. Pistitpä pahan, Trendi. Eikös jokainen reissu ole omalla tavallansa mieleenpainuvin? Mutta usein se mieleenpainuvin ei ole kuitenkaan se sama matka, jota unelmien matkaksi kutsuttaisiin. Itselläni ainakin jokaisessa reissussa on vähän sattunut ja tapahtunut, rahapussi on viety sekä Balilla että junamatkalla Lyonista Bordeauxiin, Prahassa törmäsin sattumalta hyvään ystävääni ja orkesterimatka Barcelonaan oli silloin elämän suurin juttu kaikkine sattumuksineen. Muistan reissut kuin eilisen, mutta unelmalomia ne eivät ole olleet.

Olen pistänyt lähes jokaisen vapaan hetkeni matkustamiseen, joten valinnanvaraa riittää. Ensimmäinen matka nykyisen aviomieheni kanssa Etelä-Afrikan Kapkaupunkiin oli yksi unelmieni täyttymys valkohaineen ja viinitiloineen, mutten silti voi millään laittaa ykköspallille unelmakisassa matkaa anopin kanssa. Voimakastahtoinen eteläafrikkalaisanoppi kun tuppaa tuhoamaan unelmia samaan tahtiin kuin välejä poikaansa. Viimeisin reissu Australian rannikolle oli kerta kaikkisen upea ja haaveiden täyttymys, mutta onko se mieleenpainuvin vain siksi, että siitä on aikaa vain muutama kuukausi toisin kuin ensimerkiksi unelmien reilimatkasta Eurooppaan ylioppilasjuhlien jälkeen kolmetoista vuotta sitten? Yhteinen unelmamatka kahden parhaan kaverini kanssa Väli-Amerikkaan kahdeksan vuotta sitten oli upea kokemus Maya-temppeleineen ja viidakkoretkineen, mutta reissu numero yksi se ei kuitenkaan kaikkine matkustuksineen ja busseissa könöttämisineen ollut. Entä se mahtava Pariisin-reissu tuoreine oliiveineen? Tai ne pitkät reppureissaamiset Kaakkois-Aasiassa? Mahdotonta.

loma2.jpg

Maisemat mökistä Lombokilla häämatkalla 2012. Kuva: Jemma T.
 

Mutta koska yksi piti valita, pistän nyt ykköseksi kuitenkin häämatkani Balille ja Lombokille pari vuotta sitten. Kerrankin raaskin sijoittaa rahat upeaan villaan, jossa tuoreen aviomieheni kanssa lilluttiin alasti omalla uima-altaalla ja juotiin kylmää valkoviiniä keskellä päivää. Kokkailtiin ihania ruokia ja käveltiin Seminyakin rannalla käsi kädessä (hiki valuen mutta onneksi kylmä olut rantabaarissa viilensi). Bali on täynnä upeita ravintoloita, muun muassa Seminyakin Ryoshi-sushipaikka tarjoaa halvat ja upeat sushit hyvän livemusan kanssa ja kulman takana meidän salaisesta ja upeasta villasta Zula-vegaanipaikka maailman parhaan välimeren lautasen ja ihania raakakakkuja sekä muita herkkuja. Rakastuneena kaikki on kaunista ja kaikki maistuu hyvälle. Kaikki on unelmaa.

loma3.jpg

Salaatti- ja wrap-annokset Ubudin Kafessa. Kuva: Jemma T.

Mutta onhan Bali ihana paikka, vaikka vähän tylsä valinta unelmien matkakohteeksi onkin. Mutta on siellä upeat rannat ja valtava valikoima hotelleja luksuksesta designiin ja alkeellisesta erikoiseen. Balin Ubud länsimaistuu ja kasvaa hirmuista vauhtia, ja entisestä joogien ja taiteilijoiden kansoittamasta pikkukylästä on tullut supersuosittu matkailukohde Starbuckseineen ja vuosi vuodelta liikenne, melu ja rauhattomuus kasvavat. Silti kylässä on edelleen lempiravintolani tässä maailmassa. Jl. Hanomanin Kafen lista on täynnä toinen toistaan herkullisempia annoksia salaateista burgereihin ja indonesialaisesta nasi campurista itse tehtyyn jäätelöön. Söimme siellä ollessamme aamiaisen, lounaan ja illallisen useiden päivien ajan, sillä listalla oli paljon tilattavaa ja joka kerta annos oli täysi kymppi. Kafen listoilla on myös ihania kuumia tehojuomia sekä kekseliäitä smoothieta ja mehuja, kaikki tietenkin edulliseen indohintaan.

Häämatkalla söimme ja joimme tuoreen aviomieheni kanssa hyvin, nautimme toistemme seurasta, rentouduimme ja hubailimme vesipuistossa. Paluu Balille ei kuitenkaan ole mielessä, sillä maailmassa on upeita kohteita, joista unelmoimme yhdessä päivittäin. Seuraava loma suuntautuu Suomeen, mutta unelmia toteutetaan jälleen ensi vuoden alkupuolella, kun kohteena on aviomieheni tuntematon kotiseutu eteläisessä Afrikassa. Upeaa.

suhteet oma-elama matkat
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.