Vielä hieman naimisiinmenosta
Kohtuullisen tuoreessa kotimaassani Indonesiassa pari ei voi seurustella menemättä naimisiin. Naimisiin meno ja lasten hankkiminen on asia, johon kaikki pyrkivät ja josta ei lipsuta. Sinkkuna olemista ei ymmärretä lainkaan, ei ainakaan ihmisen omana valintana. Silloin puhutaan vanhoista piioista sekä yläkammarin vanhoista pojista, jotka asuvat vanhempiensa luona loppuun saakka. Kukaan ei tietenkään halua olla se luuseri, vaan puoliso on hankittava.
Yksi indonesialaisista ystävistäni meni juuri naimisiin tyttöystävänsä kanssa. Molemmat ovat noin nelikymppisiä, mutta ennen papin aamenta pari ei saanut viettää öitään yhdessä, yhdessä asuminen ei olisi tullut kysymykseenkään.
Läheisillä saarilla meno on niinkin konservatiivistä, että nuori pari pakotetaan naimisiin keskenään, jos he ovat pitäneet toisiaan kädestä tai vaihtaneet suudelman. Aika rankkaa. Olisitko itse mennyt naimisiin sen pojan tai tytön kanssa, jonka kanssa olet vaihtanut ensimmäisen oikean suudelmasi? Itse hädin tuskin muistan miekkosen nimeä, oisiko ollut Kari tai Karri. En jotenkin usko, että homma olisi toiminut.
Ja lapsia pitää alkaa hankkia heti naimisiin mentyä. Tai moni hankkii jo ennen avioaikeita, joten toukasta tuleekin syy avioon. Silloin ei ole minkäänlaista vaihtoehtoa, avioliitto on ainut ratkaisu. Ehkäisytietous on naurettavaa, koulussa aiheesta ei mainita sanallakaan, ja kondomeista parikymppiset jätkät puhaltelee kikatelleen ilmapalloja. Tytöt napsivat ehkäisypillereitä ennen sänkypuuhiin ryhtymistä. Kaukaisilla saarilla naiset luulevat, ettei seksistä tule raskaaksi, jos ei ole naimisissa. Käsittämätöntä.
Mutta siis lapsia on hankittava hetimmiten naimisiinmenon jälkeen. Nyt kaikki kyselevät, joko masussa kasvaa vauva. Hieman vaivaannuttavaa, mutta täytyy vain hokea ”belum” eli ei vielä, vaikka aikomuksena ei ole jälkikasvua hankkia ainakaan lähitulevaisuudessa. Niin monta asiaa on vielä koettava ennen kuin semmoisiin uskaltaa sitoutua.
Täällä resortissa yksi pari on ollut naimisissa seitsemän vuotta mutta lapsia ei ole kuulunut. Viikko sitten nainen alkoi ihmetellä, mikä kasvain hänellä on vatsassa. Se liikkuukin. Hän on seitsemännellä kuulla raskaana. Paikallisen uskomuksen mukaan vauva painuu kohdussa lyttyyn, jos nainen käyttää tiukkoja housuja. Joten kaikki raskaana olevat naiset vaihtavat normaalit vaatteensa välittömästi pyjamiin kun saavat tietää odottavansa perheenlisäystä. Ja niissä vaaleanpunaisissa pyjamissa hiihdellään sitten koko raskauden ajan. Siis joka paikassa. I’m not kidding.