Vihdoin kahden… eiku

Kuvassa Hyväntoivonniemi, jossa kaksi valtamerta kohtaavat. Awww, finally together.

Reissua eteläafrikkalaisiin häihin oli kestänyt jo reilut kolme viikkoa, kun oli aika sanoa lähiperheelle hyvästit. Anoppi, appiukko, dementoitunut täti sekä veli tuoreen vaimonsa kera lähtivät takaisin kohti Englantia, kylmää Eurooppaa. Meillä oli vielä pari päivää aikaa ennen kuin lentomme tropiikkiin lähtisi, joten saimme koko villan itsellemme käyttöön.

Avasin viinipullon ja aloin valmistaa päivällistä niin kuin kunnollinen kihlattu konsanaan ilman ylimääräisiä kommentteja tiskirätin paikasta tai leivän paahtoisuuspitoisuudesta. Vain me kaksi ja iso huvila mukavuuksineen. Kunnes oviportin kello soi. Isosetä Peter tuli noutamaan kukkia, joita hääpari oli jättänyt kiitokseksi. Samalla portinavauksella sisään ajoi kolme autollista sukulaisia, olihan sentään lauantai-ilta ja mikäs sen parempi aika tehdä yllätysvisiitti serkun pojan ja tämän tyttöystävän luokse!

En oikein tiennyt, miten suuni panisin siinä tilanteessa. Päätin ottaa tilanteen huumorilla ja aloin keittelemään yhdeksän hengen seurueelle teetä, kaivoin pikkuleivät, pähkinät, juustonaksut, keksit, juustot ja kaljat kaapista sekä hain kylmälaukusta jäitä matkalaisten juomien jäähdyttimiksi. Rastamies hoiti juttupuolen seuramiehen elkein. Hauskaa oli, monta tuntia. Oluet, viinit, teet ja mehut särvinten kera upposivat kohteisiinsa ja naurua riitti.

Oikein ihmettelin itsekseni, kuinka nautinkaan yllättävästä tilanteesta. Entinen minäni olisi suvun ilmaantumisesta ehkäpä suivaantunut, olihan yhteinen iltamme pilalla. Mutta niin hyväsydämistä ja auttavaista jengiä ovat Kapkaupungin asukit, etten voinut olla pitämättä heidän seurastaan.

Nyt Etelä-Afrikka on takana ja haikea mieli. Ihanaa oli päästä osaksi tuollaista perhettä. Onnekas olen.

NYT…
…rakastan
1. Afrikkaa
2. Yllätyksiä
3. Uusia tuttavuuksia

…en rakasta
1. Loman loppumista
2. Pitkää lentomatkustusta
3. Oman perheen ikävää