Vuoren suojassa

Joululahja

Viime blogissa kertomani murtohässäkän jälkeen saatiin muutettua itsemme Nueva Andalucia nimiseen paikkaan Aloha Gardensin alueelle. Täällä on 24/7 vartiointi, ihmisiä ja elämää ympärillä. Treenimestat ja hyviä ruokapaikkoja ihan nurkilla. Ihmeellisesti asiat aina järjestyvät.10 pisteen vihje ulkomailta asuntoa haaveileville, käykää katsomassa alue pimeällä. Näette onko kadut valaistu ja onko ympäristössä elämää, kaikki näyttää erilaiselle auringon valossa ja asuntovälittäjien myyntipuheiden kera.

Tämä asunto tupsahti mieheni tenniskaverin äidin kautta. Taas hyvä esimerkki siitä että aina kannattaa avata suunsa. Koiran kanssa vuokra-asunnon etsiminen Espanjassa ei ole helpointa puuhaa. Meidän Roope koira hurmasi vuokraemännän ja hänen 2 poikaansa täysin. Ovat miettineet eri rotujen välillä koiran hankkimista mutta nyt se on kuulemma selvää, pojat eivät suostu muuhun kuin Valkoiseen Paimenkoiraan.

Merinäköala ja juuri valmistunut, moderni asunto jäi taakse odottelemaan elämää ympärilleen. Turvallisuus 90-luvulla rakennetussa taloyhtiössä tuli tilalle ja hyvä niin. Onneksi ei ole homeinen asunto, sitä riittää vanhemmissa kämpissä. 

Meinasi rehellisyyden nimissä kyllä mennä mittari välillä punaiselle joulun tienoolla kun ajankohtaan oli sovittu 3 eri kaveriperheen vierailusta ja sitten tulikin tämä leirin muutto murron takia ja vieraita 3 viikon ajalle läpsystä vaihto tahdilla. Ensimmäiset pari viikkoa murtotapahtuman jälkeen heräsin painajaisiin. Onneksi olivat kaikki vieraamme olivat niin rentoja ettei tarvinnut jäykistellä liikaa. 

Tässä sivussa on käynnistelty uutta bisnestä ja tammikuussa starttaavaa pilottia. Hommat pitää tietysti aina hoitaa vaikka mikä tilanne olisi. Meidän siunaus on todella hyvät tyypit tiimissä, heidän kanssaan on ilo ja kunnia tehdä töitä! Ihan aidosti. Usein mietin että miten ihmeessä nuo kaverit voivat olla noin fiksuja ja mukavia.

La Concha

En meinannut kehdata kirjoittaa tuota läheisen vuoren nimeä tähän mutta rohkaistuinpa kuitenkin. Tarkoittaa espanjan kielellä simpukkaa ja Argentiinassa kuulemma jotain ihan muuta lasten korville sopimatonta. Olisi kiva joku viikonloppu lähteä patikoimaan Conchalle. Suositus on kuulemma ensikertalaiselle ottaa ohjattu retki eli täytynee nöyrtyä moiseen turistitoimintaan.

Oletko sinä, joka nyt luet tätä, huomannut kuinka eri paikoilla on eri energia? Tässä paikassa on hyvä pössis ja väre. Tuntuu että Concha vuori meitä jotenkin suojelee. Ainakin tosi upealta näyttää joogasalin ikkunasta!

Iltapäivälenkillä Roope koiran kanssa täällä Nueva Andaluciassa, ihmettelemme kaikenmaailman super autoja joita täällä pöristelee ohi. Mieluummin niitä väistelee kuin villisikoja. Parin kilometrin päässä Puerto Banus, jossa loikoilee arvokkaita veneitä satamassa. Olisi mielenkiintoista kuulla niiden taustalla olevia tarinoita. 

Turhuuksia ja tarpeellista

Varmasti moni miettii nykyään maapallon tilaa ja ilmaston lämpenemistä jne. Itselläni heräsi jo marraskuussa tänne Espanjaan lähtiessä sekä eritoten tämän minimuuton myötä paljon ajatuksia omasta tavaramäärästä. Tein rajua karsintaa Suomesta lähtiessä mutta vielä rajummin karsin kun vaihdoimme asuntoa täällä aurinkorannikolla. Faktahan on että loppujen lopuksi ihminen näissä säissä tarvitsee melko vähäisen määrän vaatetta tai jalkineita. Käytännössä riittää treenikamat, verkkarit ja jotain lämmintä viileiden iltojen varalle. Nuorempana korkokenkiä käyttäessä, hymähtelin äitini ”hyvät kengät ovat tärkeät” saarnaukselle, mutta nyt olen polvirustovaivaisena huomannut että ne todella ovat elinehto, etenkin kun koiran kanssa tulee juntattua lenkkiä päivittäin aika paljon. Erikoisin viime aikoina ilmennyt piirre itsessäni on, ettei shoppailu kiinnosta lainkaan. Miksi kerätä ympärilleen tarpeetonta roinaa tai vaatetta. Täällä Espanjassa kierrätys on alkuvaiheessa, tässä varmaan olisi jollekulle aiheesta innostuneelle bisnes saumaakin.

IMG_4785.JPGPuerto Banuksen kahvihetken taivas.

IMG_4789.JPGLa Conha vuori joogasalin ikkunasta.

Takaisin ruotuun

Olin ollut elokuusta asti ketogeenisella ruokavaliolla jouluun asti. Olo mitä mainioin ja erikoista se että polvi ei vaivannut. Joulun ja muun härdelin aikaan lipesin syömisistä ja se tuntui turpeana olona, väsymyksenä ja polven kipuiluna. Nyt kaiken hässäkän jälkeen, on taas treenirytmi ja syömiset pikkuhiljaa palailleet syksyn tasolle. Fiilis muuttuu itselläni todella nopeasti sopivan ruokavalion ansiosta. Näköjään vasenta polvea voi käyttää mittarina myös eli pullat ja jäätelöt tietää polvisärkyä. Outoa, mutta näin se on ja lieneekö sitä paljon puhuttua hiljaista tulehdusta kenties…

Alhaisen verenpaineeni takia olen käynnistellyt aamuni aika viileästi aina, eli otan kylmiä suihkuja ja täällä Espanjassa käynyt lämmittämättömässä uima-altaassa pulahtamassa aamuisin. Kylmässä vedessä uinnista tulee käsittämättömän hyvät kiksit ja energinen startti päivään. Ymmärrän avantouintiin koukuttuneita täysin. Viime viikolla jymähti niska ihan totaalisesti, joko kylmäaltaasta tai sitten rankan joogatunnin ansiosta. Taidan pitää kylmäuinnista vähän taukoa, jooga sujuu jo paremmin alkukankeuden jälkeen eli sitä jatkan.

Kaiken kaikkiaan elämä täällä tuntuu nyt siltä kuin odotin sen alunperin ”etelässä” tuntuvankin. Kaikki kunnossa ja nykyteknologialla päivittäinen kommunikointi töidenkin osalta sujuu hyvin.

Kiitos kun jaksoit lukea!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *