Pikkujoulutunnelmia

201120118.jpg

Näin viikonloppua odotellessa hoksasin, että napsin viime viikonloppuna järjestetyistä perinteisistä Tyttöjen pikkujouluista muutamia kuvia. Ystävälläni on tapana järjestää pikkujoulut kotonaan Turussa joka vuosi 🙂

201120116.jpg201120115.jpg

Kutsussa luki tarjolla olevan pipareita, mutta hän yllätti (jälleen) mm. ihanilla juustoilla ja tuulihatuilla! <3

201120117.jpg201120114.jpg20112011tytt1.jpg

Ystäviäni

Kun jatkoimme pikkujouluista kaupungille, kävimme pyörähtämässä Roccan uuden klubi-illan avajaisissa.

201120113.jpg201120112.jpg

Roccan aasialaishenkisiä herkkuja

Roccasta jatkoimme lempparipaikkaamme Blankoon, mutta siellä unohtui vähäkin kuvien napsiminen 🙂 Paitsi itsestäni löytyi pari kuvaa, julkaisukelpoinen oli ainoastaan tämä hiustenpörrötyskuva. Kiitos N ihanista pikkujouluista!

201120111.jpg

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe

Kevätkukkasia

Vähän hassusti, mutta jatkona Teemun juttuun hänen blogissaan aikaisemmin tänään, innostuin Twitterin kautta jutun bongattuani käväisemään H&M:ssä ja satuin bongaamaan kukkapuvun jo hyllystä. Kyseessä on siis (lähinnä ruotsalaisissa) blogeissa ihasteltu H&M:n kukka-asu, johon kuuluu housut 39,95€ ja bleiseri 49,95€. Ihastelua lienee ryydittänyt Célinen hehkutettu resort-kokoelma…

hm-celine-1.jpg

Pitihän sitä sovittaa, mutta ostamatta jäi tällä kertaa. Toimivat varmaan näppärästi erikseenkin 🙂

Muoti Ostokset