Tervetuloa! Velkommen åter!
Ajatuksen siemen
Noniin! Tervetuloa! Velkommen åter!
Kauan siinä kesti, mutta tässä sitä ollaan,iKaffet kupissa ja masaliisan murut näppäimistöllä, ensimmäisen kirjoituksen äärellä. Ajatus blogin pystyyn pistämisestä on muhinut mielessä jo kuukausitolkulla: Kun alkuvuodesta sain mailin, jossa minut hyväksyttiin joogaopettajakoulutkseen, oli riemu rajaton. Juoksin kertomaan asiasta maailman ihanimmalle esimiehelle Mischille, joka sanoi suunnilleen näin: ”Sinun matkasi alkaa tästä, dokumentoi sitä, pidä päiväkirjaa tai kirjoita blogia. Myöhemmin siitä tulee sinulle arvokas muisto.” Kas näin olikin kylvetty ensimmäinen ajatuksen siemen julkisesta päiväkirjasta.
Päiväkirjaa olen toki säännöllisen epäsäännöllisesti kirjoittanut, siihen riittää vain pala paperia ja kynä. Blogi pitää kuitenkin perustaa ja sille pitää keksiä jopa nimi. Eihän sellaista voi mitenkään saada aikaiseksi.
Blogin perustaminen sai kuitenkin enemmän puhtia purjeisiin Suomessa vieraillessa. Tuli nimittäin harvinaisen selväksi, että juuri kenelläkään ei oikeastaan ole harmainta aavistustakaan siitä mitä minä täällä ituhippien ihmemaassa touhuan, tai miten joogaa muka voi edes opiskella, eihän se ole edes mikään ammatti.
Idätys
Kun yhdistää turhautumisen selittää samaa asiaa sadatta kertaa sadannelle skeptiselle sukulaiselle, halun julkaista omaa mielivaltaista tajunnanvirtaa, sekä oman ikäpolven paineen dokumentoida kaikki elämänsä aspektit syntyy blogi. Hiljalleen alkoi tämä ajatuksen siemen itää. :—)
Nimeksi valiutui kädenlämpöisen maidon latte(a), Aussiauringon alla, koska:
1) musta alkusointuisat asiat on kivoja
2) muut ehdokkaat olivat vielä kamalampia, esimerkiksi Kas Näin tai #ujonkakanongelmat
3) asun nyt Australiassa, sekä auringon alla
Mitä sisältöön tulee, siitä en voi tai aio antaa minkäänlaisia laatutakuita (paitsi että tätä hortonomista kappalejakoa en käytä enää uudestaan). Tulen kirjoittamaan juuri sellaista jorinaa, juuri sellaisella aikavälillä, mikä milloinkin miellyttää. Saatan kertoa hakuprosessista kouluun, uudesta opitusta Asanasta tai Bandhasta, tai siitä päivästä kun näin rannalla nätin simpukan. Kieliopillinen asu tulee varmasti olevan aivan järkyttävää, ja kaikki kriitikkotädit ja -sedät saavat rauhassa tarttua helmiinsä ja henkseleihinsä kauhistellen puolipisteen vääränlaista käyttöä tai kaksoiskonsonanttien puutetta, #sorrynotsorry. Suomenkielen kirjoitustaito kun vaan rappeutuu kun arkikielenä ei ole suomi ja enää ei ole pakko kirjoittaa raportteja tuntemattomista sotilaisista tai rasavilleistä veljeksistä.
Taimi
Varoitukset, tekosyyt ja muut alkukankeudet ovat nyt suoritettu. Lopetettakkoon tämä tekstinpätkä vielä lyhyellä mitä? missä? milloin? tyyppisellä tiivistelmällä allekirjoittaneesta.
Meitsi siis ihan aikuisten oikeasti opiskelee vuoden kestävässä koulutuksessa joogaopettajaksi, ja ensivuoden huhtikuussa kourassa olisi 800 tunnin joogaopettajan pätevyys. Tähän asti koulu on ollut ihan parasta mahdollista pakkopullaa ja on monellakin tavalla mullistanut meikäläisen elämää. Sijaintina on kuvankaunis bloggajien, instagrammaajien ja ituhippien kehto Byron Bay, joka sijaitsee Australian itärannikon itäisimmässä kolkassa. Eläminen täällä on aivan helkkarin kallista, ja siksipä pelkän opintotuen (jep Suomesta saa tännekin asti tukea) varassa elely ei ole vaihtoehto. Siispä leipäni eteen teen kokin hommia vegaanisessa raflassa, josta tällähetkellä puuttu mm. hella ja uuni. Paikalliseen varvassandaaliasenteeseen kuuluen, uuden laitteiston hankkimisen kanssa ei kuitenkaan ole mikään kiire. No worries mate! Vuokraan törkeään viikkohintaan huonetta liilasta talosta, jonka jaan ranskalaisen tanssijan, italialaisen joogaopettajan ja japanilaisen kokin kanssa. Tämä olkoon se pieni tarinan taimi, jonka kasvua voi sitten kuluvan kouluvuoden aikana seurata.
Että näin. Semmosta tänne, terkkuja äipälle ja Esa Leenalle, ja muille mahdollisille, mutta epätodennäköisille tekstin lukeneille.
Kaikenmaailman kommentit, kysymykset ja ehdotukset otan muuten mielelläni vastaan (etenkin paremmista nimi ehdotuksista). :-)
Ciao for now