Taisteluun kuivaa ihoa vastaan

Pitkästä aikaa kosmetiikka-kokemuksia. Tällä saralla on ollut hyvin vähän kirjoitettavaa hyvin yksinkertaisesta (ja tylsästä) syystä. En ole kokeillut uusia tuotteita aikoihin, koska olen ollut niin tyytyväinen käyttämiini Dr Hauschkan tuotteisiin. Muutenkin olen viime vuosina huomannut, että mitä vähemmän erilaisia tuotteita kasvoihin laittaa, sitä paremmin iho voi.

 
 
Tänä syksynä kuitenkin kasvoille alkoi ilmaantua kuivia kutisevia laikkuja ja tuntui fiksulta kokeilla hoitavampia aineita myös yöksi. Koska ihoni on hyvin kuiva ja jotkut kosmetiikkatuotteet ovat jopa aiheuttaneet allergiaa, päädyin kokeilemaan herkälle iholle tarkoitettuja ekosertifioituja Estelle & Thild -tuotteita. 
 
estellethild.jpg
 
Muutaman viikon käytön jälkeen olen todella tyytyväinen; puhdistustuotteet ovat hellävaraisia mutta tehokkaita, kasvovesi ei kuivata eikä kirvele. Yllättäen kaikkein mieluisin tuote on ollut kasvoöljy, jota olen laittanut iholle yöksi. Se 
imeytyy nopeasti eikä tuki huokosia. 
 
estellethild2.jpg
 
Heathrow’n lentokentältä tarttui taannoin mukaani myös Origin-merkkinen kasvonaamio. Sarja ei ole varsinaista luonnonkosmetiikkaa mutta yön yli vaikuttava naamio on ollut mainio korppuihon tehohoitoon.  
 
naamio.jpg
 
Ulkoisten öljyjen lisäksi nappailen vielä omega-3-6-9 -valmistetta purkista. Toivottavasti näillä eväillä pärjätään!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *