Ladataan...
Avaruuslaulu

En ole allerginen gluteenille, mutta olen kiinnostunut gluteenittomasta leivonnasta (ihan vaan siksi, että osaisin sitten senkin). Teen usein gluteenitonta siemennäkkäriä, johon tulee maissijauhoja. Yhtenä päivänä mieleeni tuli, että eikö olekin olemassa myös sellainen juttu kuin maissileipä?

Löysin tämän ohjeen, mutta siinä oli piimää ja kananmunia, joita minulla ei ollut (ja joita kasvisvoittoisesti syövänä en halua käyttää), joten kehittelin reseptistä oman versioni. Yllätyin, kuinka kuohkea ja samalla kiinteä leivästä tuli! Ohjetta varten tarvitsee jonkinlaisen valurautapannun.

 

Kuohkea maissileipä

4 dl maissijauhoa

500g maustamatonta, sokeritonta soijajugurttia

1 tl leivinjauhetta

1 tl ruokasoodaa

1 tl suolaa

1 rkl agavesiirappia

(öljyä valurautapannun rasvaamiseen)

 

Laita uuni lämpiämään 225 asteeseen. Öljyä valurautapannu ja laita se uuniin kuumenemaan. Sekoita kulhossa maissijauhot, leivinjauhe, ruokasooda ja suola. Lisää soijajugurtti ja agavesiirappi. Ota valurautapannu uunista, ja kaada taikina siihen. Paista leipää 20-30 minuuttia uunin tehosta riippuen (minulla meni vain 20 minuuttia).

Leipä pitäisi varmaankin kumota vasta jäähtyneenä, mutta emme lapsen kanssa malttaneet odottaa niin kauaa. Irrottelin leivän voiveitsellä pannusta ja kumosin sen leivinpaperille. Lapsi hyökkäsi närppimään leipää ennen kuin ehdin ottaa siitä kuvan (ja toki osallistuin ryöstöretkeen itsekin).

Tätä leipää teen vielä monta kertaa uudestaan!

Ladataan...

Ladataan...
Avaruuslaulu

Oi mikä rentouttava, täysin tavallinen ja millään tavalla huikentelematon lapsiperheviikonloppu meillä on takana. Olen siivonnut kotia ja laittanut ruokaa, ja Ankka on korjannut autoa ja hakenut kotiin pizzaa :D Olen käynyt isoisälleni kaupassa ja kahvitellut hänen kanssaan, ja Ankka on ollut sillä aikaa lapsen kanssa luistelemassa. Olen ahminut taateleita ja edellisessä postauksessa mainittuja lehtikaalisipsejä, ja juonut palanpainikkeeksi kombuchaa (Ankka veti vieressä juustonaksuja). Olen vaihdellut memejä ystäväni kanssa, ja löytänyt uuden tv-sarjan Netflixistä, eli GLOWn, joka vaikuttaa hyvältä! Viimeinkin jotain muuta kuin Frendejä, Mad Meniä ja Arrested Developmentia, joita yleensä päädyn katsomaan.

Tänään olemme olleet katsomassa isoäitiäni ja käyneet pikku kävelyllä. Sitten tulimme äitini luokse syömään tortilloja.

Täysjyvä- ja pinaattitortilloja, täytteenä salsaa, salaattia, tomaattia, kurkkua, paprikaa, kotitekoista guacamolea, marinoituja papuja, tomaattista nyhtökauraa ja juustoraastetta.

Olen ollut jonkin aikaa ilman vehnäjauhoja ja valkoista sokeria, mutta nyt en katsellut tuoteselosteita, vaan söin sitä mitä pöydässä oli.

Eli pinaattitortillaa, papuja, vihanneksia, salsaa ja guacamolea! Jälkiruuaksi vedin vähän lisää taateleita, yllätys yllätys.

Toivon tälle talvelle vielä monta tällaista kiireetöntä, levontäyteistä viikonloppua!

 

Ladataan...

Ladataan...
Avaruuslaulu

Vihaan anglismeja ja englanninkielisten lauseiden jatkuvaa viljelyä (kerron kohta lehtikaalisipsien reseptin, mutta höyryän nyt vähän ensin). Kuten yleensä, vihalleni on olemassa henkilökohtainen syy: minun tekisi itsekin mieli välillä puhua sillä tavalla, esimerkiksi ignorata tai upgreidata jotain. En kuitenkaan salli tätä tapaa itselleni, sillä niin kauan kun edes joku yrittää puhua Suomea, kielellämme on tulevaisuus.

Tämänpäiväinen kieliongelmani oli termi guilty pleasure, jolle en etsinnöistäni huolimatta löytänyt hyvää suomenkielistä vastinetta. Olisin itse suomentanut sen salaiseksi nautinnoksi, mutta se ei ole hyvä termi kuvaamaan kaikkea sitä, mitä guilty pleasurella voidaan tarkoittaa. Käytän siis termiä salainen kiinnostuksenkohde, vaikka se onkin aika tönkköä kieltä.

Voi aasinsilta sentään, mutta minun salainen kiinnostuksenkohteeni on jo pitkään ollut Licciardo-Toivolan australialais-suomalainen someperhe. Heillä on kymmenen lasta, ja perheen tubettaja-äiti mainostaa rakastavansa Jeesusta, minimalismia ja vegaaniruokaa. Olen seurannut perheen äidin Instagramia jo yli vuoden, ja sieltä sain idean kokeilla vegaanisia, pähkinäjuustolla kuorrutettuja lehtikaalisipsejä. Ylemmäs laittamani linkki vie perheen YouTube-kanavalle, mutta heidän videoistaan en ole niin innostunut, sillä en tiedä mitä ajatella siitä tavasta, jolla he laittavat alaikäiset lapsensa nettiin. Ja silti olen katsonut heidän videoitaan, sillä jokin heidän meiningissään kiinnostaa. Tämä on siis todellinen salainen kiinnostuksenkohde :D

Asiaan, eli sipseihin. Tein lehtikaalisipsit (tai salaattisipsit, kuten lapseni niitä kutsuu) näin:

 

50 g lehtikaalia

kolme kourallista cashewpähkinöitä

kolme ruokalusikallista ravintohiivahiutaleita

teelusikallinen suolaa

ruokalusikallinen oliiviöljyä

muutama ruokalusikallinen vettä

 

Laita uuni lämpiämään 150 asteeseen. Ruodi lehtikaalit, eli irrota keskikohta. Revi lehdet suupalan kokoisiksi ja pese ne.

Laita kaikki muut ainekset kulhoon ja sekoita tehosekoittimella tai sauvasekoittimella sieläksi pähkinäjuustoksi. Hiero pähkinäjuusto lehtikaalinpaloihin, niin että se tarttuu niihin kunnolla. Levitä lehtikaalit uunipellille leivinpaperin päälle, älä laita niitä päällekkäin. Paista uunissa 15-20 minuuttia, tai kunnes kaalit ovat saaneet väriä. 

Eivät ne kauniita ole, mutta mahdottoman hyviä joka tapauksessa. Ankka muuten vihaa lehtikaalisipsien valmistusprosessista syntyvää kaalilaatikon hajua, eikä ole suostunut koskaan edes maistamaan niitä. Lapsi, taloutemme nirsoilija, taas yllättäen tykkää niistä. No, ovathan ne kuitenkin sipsejä.

Lehtikaalisipsejä valmistaessani kuuntelin yhtä salaista kiinnostuksenkohdettani (tai voisiko sitä kutsua ihan nautinnoksikin), nimittäin Bon Jovia. Ihan mikä tahansa levy heiltä ei käy, ainoa oikea on Cross Road vuodelta 1994, jota kuuntelimme pienenä ystäväni ja hänen isoveljensä kanssa (terkkuja K ja S!). Pähkinäjuustoa suristellessani lauloin Jonin mukana "I'm feeling like a monday but someday I'll be saturday night", ja toivoin ettei kukaan kuule. 

Ladataan...

Pages