Käärmepelosta terveeseen kunnioitukseen
(HUOM! Tässä postauksessa näkyy vain populaarikulttuuriin, symboliikkaan ja myytteihin liittyviä käärmeiden kuvia, ei oikeita käärmeitä. Käyttämieni linkkien takana sen sijaan saattaa olla kuvia oikeista käärmeistä, joten klikkaile varovaisesti.)
Tämä uutinen vuodelta 2015 herätti eilen ja tänään keskustelua omassa Facebook-feedissäni, joten päätin kirjoittaa pienen postauksen siitä, miten pääsin eroon omasta käärmepelostani.
Ensiksi täytyy sanoa, että käyn tämän saman keskustelun joka kevät, kun uutiset kyykäärmeiden heräämisestä ja sen myötä niiden hyödyllisyydestä tulevat. Monet ystäväni pelkäävät käärmeitä hysteerisesti, eivätkä kykene näkemään niissä mitään hyvää. Siinä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä: käärmeet tosiaan ovat pelottavia, eikä niitä kuulukaan haluta silitellä!
Joskus käärmepelko kuitenkin menee överiksi, ja se alkaa haitata normaalia elämää ja luonnossa liikkumista. Kerron nyt miten itse pääsin pahimmasta pelostani eroon. En tietenkään takaa että omat keinoni sopivat kaikille, ja toistan vielä, että käärmepelko on inhimillinen pelko, eikä sitä ole mikään pakko yrittää väkisin taltuttaa, jos se tuntuu vaikealta. Minun luonnossa liikkumistani käärmepelko haittasi, joten halusin ihan tosissani taittaa siltä pahimman terän.
Kaa on saanut Mowglin satimeen. kuva
Yksi pomminvarma menetelmä, joka auttaa lähes* kaikkiin pelkoihin, on faktojen selvittäminen. Esimerkiksi kyykäärmeistä on tarjolla paljon tietoa, joka yllättää ihmisen, joka on tottunut pitämään niitä vain inhottavina, myrkyllisinä petoina. Kyyt esimerkiksi syövät punkkeja kantavia pikkujyrsijöitä, ja tulevat näin tappaneeksi satoja punkkeja yhden kesän aikana. Kiitos siitä, kyyt! (*sitten kun vielä tietäisi, mikä auttaisi punkkipelkoon, siihen eivät tunnu faktatkaan tepsivän!)
En edelleenkään yritä aktiivisesti kohdata kyitä metsäretkilläni, mutta kun olen ottanut selvää siitä miten tärkeä ekosysteemin osa ne ovat, mieleni on paljon rauhallisempi.
Myös etukäteen varautuminen auttaa. Tiedän esimerkiksi, että metsässä kulkiessaan kannattaa pitää meteliä, pukeutua kumisaappaisiin ja pitää kyypakkaus mukana kaiken varalta. En tunge käsiäni epäilyttäviin koloihin sieniä poimiessani, ja tarkkailen ympäristöäni kaiken aikaa. Lisäksi laulan ja tömistelen, vaikka se tuntuukin aika huvittavalta :D
Jos näen sahalaitaisen käärmeenselän, noudatan luontaista vaistoani ja poistun eri suuntaan. Noudattaisin samaa väistelymetodia todennäköisesti myös myrkyttömien käärmeiden kohdalla, mutta niitä en ole koskaan edes nähnyt.
Minolainen käärmejumalatar. kuva
Omassa elämässäni käärmekohtaamisia ei ole niin usein, että minun tarvitsisi jatkuvasti olla niistä huolissani. Olen kuitenkin elänyt sellaisiakin aikoja, jolloin pelkäsin sammuttaa iltaisin valot, koska mitä jos joltain on karannut käärme, joka tulee ilmastointiputkia pitkin ja kuristaa/myrkyttää/tappaa minut kun nukun? Tällainen pelko on kuluttavaa ja turhaa, eikä sillä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
Irrationaaliseen käärmepelkoon auttoi käärmemyytteihin ja -symboliikkaan tutustuminen. Esimerkiksi tämä Wikipedia-artikkeli on suhteellisen kattava pläjäys niin mytologioista kuin symboliikastakin.
Käärme ei ole mytologioissa yksiselitteisen hyvä tai paha olento, vaan loppujen lopuksi aika monisyinen hahmo, joka on yhteydessä esimerkiksi hedelmällisyyteen, uudelleensyntymiseen, transformaatioon, parantamiseen, myrkyttämiseen ja lääkitsemiseen. Tai sitten se on skandinaavisen mytologian maailmankäärme. Tarinoita on vaikka kuinka, ja ne kuvastavat mielestäni sitä, miten voimakas ja kunnioitusta herättävä hahmo käärme on ihmiselle aina ollut.
Laitoin myös oikein kunnon huuhaa-vaihteen silmään, ja tutkin new age-sivustoja, joissa tutustuin käärmeeseen voimaeläimenä. Tällaiset sivustot ovat sinänsä huvittavia, mutta jotain käärmeen olemuksesta voi ymmärtää tälläkin tavalla. Voimaeläinten ominaisuudet perustuvat ainakin osittain myös myytteihin, ja ainakin minä sain niitä tutkimalla uusia näkökulmia käärmeisiin, ja täysin irrationaaliset käärmepelot hälvenivät kokonaan.
Hydra, yhdeksänpäinen kuvatus. kuva
Nykyään käärme on minulle ehkä samalla tasolla kuin vaikkapa karhu. Jos näkisin metsäretkellä karhun, säikähtäisin takuuvarmasti ja peruuttaisin äkkiä pois paikalta, enkä jäisi tekemään lähempää tuttavuutta. Samalla yrittäisin muistaa, että petoeläimet väistävät ihmistä, ja hyökkäävät vain uhattuina. Näin toimivat sekä karhut että käärmeet, eivätkä ne ole syy olla liikkumatta metsässä.
Pystyn nykyään myös katsomaan kuvia oikeista käärmeistä, mitä en voinut tehdä ollenkaan silloin kun vielä pelkäsin niitä hysteerisesti. En nauti käärmeiden kuvista mitenkään erityisesti, mutta pystyn näkemään niissä jotain hienoakin. Jotkut käärmeet ovat hyvin kauniita!
Käärmeet herättävät minussa nykyään enemmän tervettä kunnioitusta, kuin pelkkää primitiivistä, pakokauhuista pelkoa. Tiesin vapautuneeni pelosta, kun näin Facebookissa gifin ihkaoikeasta mustasta käärmeestä, joka sukelsi ulos vanhoista nahoistaan, ja ensimmäinen ajatukseni oli ”vau miten hieno!”.