Olen tässä kevään mittaan elvyttänyt pikkuhiljaa juoksuharrastustani (tai hölkkää tai kömpimistä, miten menoani nyt sitten parhaiten kuvailisi). Olen juossut vaihtelevasti jo vuosia, mutta pitänyt aina pitkiä taukoja ja joutunut aloittamaan monta kertaa alusta. Aivan alusta ei enää tarvitse onneksi aloittaa, pääni nimittäin tietää jo että juokseminen on hauskaa eikä siihen kuole.

Nykyään jaksan juosta viisi kilometriä ongelmitta, ja tarkoitukseni olisi kesän aikana pidentää matka kymmeneen kilometriin. Myös polkujuoksu kiinnostaa, joten sitähän piti päästä tietenkin kokeilemaan. Juoksen muuten aina yksin, mutta polulle sain seurakseni ystäväni Olgan. Tai no, seurakseni, Olga loikki hyvin nopeasti kauas edelle, ja annoin mielessäni hänelle nimen Moskovan Uljas Peura. Itse ymmärsin olevani Impivaaran Sitkeä Corgi.

Nautin corgiudestani huolimatta polkujuoksusta erittäin paljon. En ole aikoihin juossut ilman kuulokkeita, täysin ympäristöön keskittyen. Tuli hyvällä tavalla alkukantainen olo.

kuva

 

Maaliin tulin lopulta vain kymmenen minuuttia Olgan jälkeen. Luulin että Peura olisi paistatellut maalissa jo ainakin puoli tuntia, joten yllätyin iloisesti.

Juoksimme Öjenin metsässä, jonka luontopolku on 4,4 kilometrin pituinen. Juoksin niin taloudellisesti, että olisin voinut juosta vielä lisääkin, mutta tämä oli hyvä alku. Osallistumme Olgan kanssa elokuussa polkujuoksutapahtumaan, joten treenaamme pian taas lisää.

Löysin myös tällaisen erittäin kauhean villatakin kirppikseltä. Joku on tehnyt sen itse, ja se oli kirppisvillatakiksi kallis, maksoi kympin. Jostain tuntemattomasta syystä minun oli silti saatava se.

Olen koko alkukesän yrittänyt rakenta jonkinlaista ranskalaisen minimalistista vaatekaappia, jossa kaikki osat sopivat toisiinsa, eikä räikeää värioksennusta näy. Ei minusta taida olla sellaiseen, taitaa olla paras myöntää tosiasiat.

Tämän päivän look on vähän hillitympi, vaikka keltainen helmi-choker pilkisteleekin kaulastani, huutaen että minimalismi on kuollut.