Voi kun nämä puhelinkuvat onkin kamalia. Mutta kaapinpohjalta löytynyt goottimekko ei ole! Se on täyttä viskoosia, pitkä ja liehuva, ja maksoi euron. Saman verran maksoi muuten tuo raidallinen poolopaitakin, ja vieläpä korviksetkin sain yhdellä kolikolla. Kaikki tietysti kirppikseltä, mutta eri aikoihin hankittuja.

Olin teini-ikäisenä täysi gootti, ja kuljin pitkissä mustissa hameissa, mustissa pitsipaidoissa ja nyörisaappaissa koulussa, kaupungilla ja joskus myös hiphop-keikoilla 😀 Gootahtavaa musiikkiakin tuli kuunneltua, vaikka silloin musiikinkuuntelu olikin vaikeampaa. Kirjastossa ei erikseen ollut goottihyllyä (en kyllä ole varma onko vieläkään), ja hyviä bändejä piti kysellä kirjekavereilta. Hiihdin myös kouluun, ja sudet söivät eväät matkalla. Eikun…

Nykyisessä elämänvaiheessa tulee oltua usein aika koruton ja meikitön, ja pukeuduttua fleecetakkiin ja lököhousuihin. Siitä tulee vähän tylsä fiilis, aivan kuin en olisi pukeutunut ollenkaan ja päivä ei olisi ikinä alkanut. Tunnistaako joku tämän olotilan? Ja sitten toisaalta kun valitsee kivat vaatteet, ja laittaa vähän koruja ja meikkiä kehiin, niin tulee jotenkin niin hyvä olo, aivan kuin pitäisi hyvää huolta itsestään ja arvostaisi itseään. Hassua että meikittömänä ja fleecet päällä ei koskaan ole sellainen olo!

Mitäköhän tapahtuisi jos heittäisi lökäpöksyt ja fleecet menemään, ja pukeutuisi joka päivä niihin kaikista kivoimpiin vaatteisiin? Pitäisiköhän aloittaa joku tällainen haaste?

Mihinkään liittymättä, olen nauranut tälle kuvalle viime aikoina aivan liikaa. John Lennonin psyykkausilme 😀

kuva täältä

Lopuksi vielä biisi goottimekon kunniaksi: Princess Nokian Goth Kid, joka yhdistää hienosti gootti/hiphop-nuoruuteni.