Olen raskauteni jälkeen (ja siitä on jo yli kolme vuotta!) hiljalleen kadottanut hyvän suhteeni ruokaan. Ennen nautin ruuan laittamisesta ja syömisestä, ja ruoka oli minulle ilon ja nautinnon lähde, ei vihollinen. Kuuntelin kehoani automaattisesti ja osasin ravita sitä niin, ettei mitään jäänyt puuttumaan, vaan olo oli tasapainoinen ja hyvä. Toisin on nyt. Syön mitä sattuu ja milloin sattuu, ja ahdistun syömisestäni jatkuvasti. Ja koska ahdistun, syön vähän lisää, että ahdistus menisi pois.

Painoni on noussut ahdistuneen syömisen vuoksi, mutta se ei ole itse ongelma, vaan pelkkä seuraus. Olen tämän painoisena pystynyt juoksemaan kymmenen kilometriä, sekä joogaamaan ja liikkumaan muutenkin. Se mikä häiritsee, on että kehoni tuntuu jatkuvasti vieraalta ja kömpelöltä, enkä hirveästi pidä ulkonäöstänikään. Itsetuntoni ei ole (ainakaan kokonaan) sidoksissa ulkonäkööni, mutta en tunne olevani itseni näköinen, tuntuu että koko ulkoinen olemukseni on pelkkää ahdistusta.

Nyt löysin sattumalta ulkopuolista apua tilanteeseeni, kun lainasin kirjastosta Manuela Boscon Vegemania-kirjan. Kirjassa on Manuelan ruokafilosofiaa sekä vegaanisia reseptejä. Se on vuodelta 2016, mutta mennyt minulta jostain syystä ohi. Manuela Bosco on entinen aitajuoksija ja nykyinen (taitava!) kuvataiteilija, mutta hänen mietteensä ruuasta ovat yhtä lailla kiinnostavia, vaikka hän ei mikään ravitsemusterapeutti olekaan.

Manuela kertoo kirjassa syövänsä enimmäkseen kypsentämättömiä hedelmiä ja vihanneksia, ja aina kolmen tunnin välein, itseään nälkäiseksi päästämättä. Hän ei juurikaan käytä öljyjä, vaan saa tarvittavat rasvat siemenistä, pähkinöistä tai avokadoista. Hän syö aamupalan, lounaan ja päivällisen lisäksi myös välipaloja, eikä pode niistä huonoa omaatuntoa, vaan ne ovat olennainen osa hänen ruokavaliotaan. Hän juo aamuisin sitruunavettä ja kahvia, päivisin ehkä pakuriteetä, ja iltaisin yrttiteetä. Ruokavalion proteiini tulee tofusta tai pavuista, tai vihanneksista ja pähkinöistä. Manuela kuvaa ruokavaliotaan runsaaksi, ja kertoo syövänsä yleensä paljon kerralla, ja aina ruuasta nauttien ja iloiten.

Minua häiritsee tässä ruokavaliossa ainoastaan se, että se sisältää niin paljon ulkomaisia hedelmiä ja vihanneksia. Kirjassa neuvotaan satokausiajatteluun, mutta tällä tavalla ei millään voi syödä ainakaan Suomen satokausien mukaan. Tässä huomataan myös se, miten vaikeaa minun on nauttia mistään ruokaan liittyvästä. Sen sijaan, että nauttisin siitä runsaudesta joka suomalaisten kauppojen hevi-osastoilla vallitsee, alankin ahdistumaan siitä, että osa tuotteista tulee ulkomailta. Jos en ahdistu ruuan epäterveellisyydestä, ahdistun takuuvarmasti sen tuotantotavoista.

No jaa, niin tai näin, minun on tehtävä jotain ruokasuhteelleni, ja tuo runsaus, nautinto ja ilo soittivat jotain vanhoja kelloja, jotka eivät ole kumisseet sisimmässäni pitkiin aikoihin. Voisinko syödä taas edes jonkinlaisella hyvällä omallatunnolla, enkä aina ahdistuksen kautta? Voisinko huolehtia itsestäni, löytää tasapainon ja tuntea kehoni taas omakseni?

Niin pitkällä tässä ei vielä olla, mutta omaksuin yhden Manuelan ajatuksen: yksikin hyvä ateria riittää. Ei tarvitse ahdistua, jos joskus eksyy sivuraiteille, vaan kurssi on aina mahdollista kääntää takaisin. Tätä olenkin tehnyt jo pitkään vegaaniruokien kanssa: saatan kyläillessä syödä jotain epävegaanista, mutta enää se ei romuta kotona harjoitettua vegaaniruokavaliota, vaan pystyn aina palaamaan takaisin vegaaniseen syömiseen, ateria kerrallaan. Jos nyt oppisin saman terveellisen ruuan kanssa?

Tein tässä yhtenä päivänä itselleni lounaaksi vietnamilaisia kevätrullia, joita Manuela kutsuu kirjassaan Ilorulliksi. En tehnyt näitä Manuelan ohjeiden mukaan, vaan vahvasti itseeni luottaen, ja niillä aineksilla mitä kaapista löytyi.

Liotin riisipaperilevyjä piirakkavuoassa, ja pilkoin niiden liotessa kasan vihanneksia: salaattia, kurkkua, parsakaalia, omenaa, porkkanaa ja paprikaa. Sitten rullasin vihannekset riisilevyjen sisälle.

Kastikkeeksi surautin chiliä, maapähkinävoita, yhden taatelin, sekä suolaa ja vettä. Päälle ripottelin seesaminsiemeniä.

Tästä tuli hyvä lounas yhdelle hengelle, omatunto pysyi aisoissa ja nautin syömisestä. Aika näyttää miten onnistun korjaamaan suhdettani ruokaan, mutta ainakin tällä aterialla onnistuin olemaan hyvä itselleni, ja niinhän sen kuuluukin mennä. Ateria kerrallaan.