Sirkusvokotteluasun rekonstruktio

Olin 11-vuotiaana ihastunut kaverin isoveljen kaveriin, joka oli 13-vuotias ja muiden mielestä vähän nörtti. Mutta myös kiva! Ja hauska. Ja erikoinen. Sehän riitti, ja on riittänyt myöhemminkin elämässä.

Kuulin tämän mukavan tyypin olevan menossa yksin katsomaan sirkusesitystä (miksi, sitä en tiedä, enkä sitäkään, miksi ylipäätään kuulin asiasta), ja päättäväisesti hommasin itselleni lipun samaan esitykseen. Sitten suunnittelin asukokonaisuuden, jota kukaan ei voisi vastustaa.

Asuun kuului vanha Adidaksen vaaleansininen verkkaritakki, musta lyhyt trikoomekko, ja mustat feikki-Palladiumit.

 

Tämä eilisen asu ei ole suora kopio vastustamattomasta sirkusasustani, mutta vanha Adidaksen takki ja trikoomekko siitä löytyvät (mekko on äidin, takki kirppikseltä). Mustat Palladiumit sopisivat asuun hyvin, mutta vihreät Camperin tennarit saavat nyt toimittaa niiden virkaa.

(kädessäni on myös lahjakassi ystävälle joka on juuri saanut vauvan, sisältö litra itse poimittuja mustikoita sekä onnittelukortti :) sellaista ei ollut mukana sirkuksessa vuonna 1996!)

Lepakkokoruakaan minulla ei ollut sirkuksessa, mutta jos olisin silloin omistanut sellaisen, olisin varmasti yhdistänyt sen asuuni.

Mitä sirkuksessa sitten tapahtui?

Istuin väliaikaan asti yksin, mutta väliajalla bongasin ihastukseni, ja hankkiuduin hänen viereensä loppuesityksen ajaksi. Esityksen jälkeen pyöräilimme samaa matkaa kotiin, mutta emme juuri puhuneet.

Huolella mietitty asuni ei toiminut, sillä en saanut ihastukseltani mitään vastakaikua. Emme nähneet enää koskaan, siitäkään huolimatta, että sanoin lähtiessäni maailmannaistyyliin: ”nähdään taas joskus”.