Taking steps is easy, standing still is hard

Nyt kerron tarinan ihmisestä, joka värjäsi hiuksiaan hennalla aina kun juurikasvu ylitti sietokyvyn. Sillä ihmisellä oli päässään punainen leijonanharja, ja hennaa sai halvalla marketista. Mikä voisi mennä pieleen?

Jos jaksoi vedellä päähän hennan lisäksi kuivashampoota ja muisti ottaa biotiinit, tilanne saattoi olla tuo ^

Jos ei jaksanut värjätä juurikasvua piiloon (eli pitää hennaa päässä neljää tuntia) eikä muistanut ostaa kuivashampoota, tukasta tuli nopeasti punaharmaa limakasa.

Ihminen googlasi yöt läpeensä hakusanoilla ”successful henna removal” ”henna removal without chemicals” ja ”growing out henna”.

Kukkuu! Sitten tuli katsottua (myöhään illalla) Grace Dunhamin haastattelu (en muista linkkiä), ja se yhdistettynä jonkun unholaan painuneen Instagram-kaljupään kuviin johti tähän itse repäistyyn undercutiin.

Ihminen ei vuodattanut kyyneliä tukkansa vuoksi, vaan tunsi itsensä ihan söpöksi. Mutta undercut jäi useimmiten piiloon hiusten alle, eikä sitä jaksanut pitää väkisin esillä.

Joten hei! Sitten vaan kampaajalle ja leijonanharja siks saks sileäksi.

Kampaaja kehui hennatun tukan kylmää sävyä upeaksi, mutta nyt ihminen alkoi olla kurkkuaan myöten täynnä hennalla mössäämistä. Hän tunsi itsensä punaisessa prinssikampauksessaan joko tekopirteäksi mammaksi, tai seksuaalisuudestaan luopuneeksi valssitukaksi. Oli taas tehtävä ratkaisuja (onko tässä matkan varrella tullut jo selväksi, että jos ratkaisuja pitää tehdä, niin juuri tämä ihminen niitä tosiaankin tekee?).

Kaksi stujakkaa värinpoistoa myöhemmin. Kemikaaleja. Köhh. Tuliko mansikanvaalea? Edes vähän sinnepäin. No se sopii, köhh.

Ihminen oli yhtäkkiä Nainen (itse tehtyä kaakao-aurinkopuuteria poskillaan).

Mielipiteenne silmäpusseista tai mistään muustakaan eivät enää kiinnostaneet ihmistä, joka oli yhtäkkiä Nainen.

Mutta Naisen hiusväri-kautta-askartelukaappiin oli unohtunut vaarallinen puteli, joka sisälsi shokkiliilaa hiusväriä. Eipä siinä taas kauaa mietitty. Taking steps is easy, standing still is hard, kuten Orange is the New Blackin tunnarissa niin osuvasti lauletaan. Lapsi katsoi piirrettyjä, ja ihminen kulki olohuoneen ja vessan väliä suoraväri päässään. Ei tarvinnut odottaa kuin puoli tuntia (ja yskiä vähän kemikaalien takia), kun…

…saatiin pinkkiliila tulos.

Väri haalistuu jo kovaa vauhtia, ja kohta ihminen on takaisin mansikkablondissa/puhkipoltetussa tilanteessaan. Mitäköhän sitten keksitään? Sitä te, rakkaat lukijat, ette ihan heti arvaakaan.

Eihän sitä tiedä edes ihminen itse. Hän tietää vain, että ainoa pysyvä asia on muutos. Halataan siis muutosta, ja toivotetaan se kerrankin oikein kunnolla tervetulleeksi!