The Parannuskeino

(Tämä on blogipostaus, joka on samalla soittolista. En ole varma onko tällaista ennen tehty, mutta idea oli niin hölmö että sitä oli pakko kokeilla!)

Onko mitään ärsyttävämpää kuin se, että joku jossain ei hoida hommiaan, ja sen seurauksena et saa palkkaa, joka sinulle kuuluisi? Minulle kävi eilen juuri noin.

Ajattelin heti, että asia varmasti järjestyy tavalla tai toisella, mutta mieleni oli siitä huolimatta maassa. Päivä oli muutenkin ollut ankea, ja iltapäivällä teki mieli mennä vain peiton alle sänkyyn eikä nousta sieltä enää koko päivänä.

Noinhan ei voi tehdä, jos kotona on kaksivuotias lapsi. Pitää lämmittää eilistä ruokaa, tiskata ja sortteerata pyykkejä, ja jonkun pitää käydä kaupassa, koska lapsen kummisetä on tulossa, eikä meillä ole keksejä.

Minä otin kauppavuoron, vaikka ulkona satoi. Nyöritin viininpunaiset Doc Martensit jalkaan, ja seisoin kuulokkeet päässä portailla valitsemassa kaupassakäyntimusiikkia. Jostain tuli mieleen The Cure. Laitoin siis Spotifyn This is The Cure-listan soimaan, ja lähdin taivaltamaan tihkusateen halki.

The Cure, tupeeratut tukat ja väljät bleiserit! <3 kuva

Ensimmäinen biisi oli Wrong Number. Tulin heti paremmalle tuulelle. Mietin mikä olisi suora käännös The Curen nimestä, ja päädyin ”parannuskeinoon”. Sitä se juuri oli.

Musiikki vei mukanaan, ja päätin kiertää vähän pidemmän kautta kauppaan. Sadekaan ei enää haitannut, sekin vain sopi musiikkiin! Wrong Numberin jälkeen tuli The Hungry Ghost. Tunsin itseni yhtäkkiä taas 15-vuotiaaksi: silloinkin kävelin sateisina päivinä ulkona ja kuuntelin The Curea (15-vuotias Laura olisi hyväksynyt viininpunaiset Doc Martensitkin). Kuuntelin vielä Jumping Someone Else’s Trainin, ja sitten käännyin kohti kauppaa.

Astuin kauppaan, ja Push soi. Meillä ei ole pientä söpöä lähikauppaa, vaan asumme isojen automarkettien keskellä. Osaan kulkea laput silmillä ohi vaate-, kirja-, astia- ja tavaraosastojen, ja hakea vain kauramaidot ja kananmunat. Tänäänkään en haahuillut väärillä osastoilla, vaan sukelsin suoraan hedelmiin ja vihanneksiin. The Hungry Ghost siivitti omenoiden punnitsemista. Teki mieli tanssia tai laulaa mukana, mutta hillitsin itseni. The Hungry Ghostin jälkeen tuli The Hanging Garden. Nappasin ostoskoriin kananmunia, ja siirryin keksihyllylle. The Hanging Garden teki keksien valitsemisesta dramaattisen tapahtuman. Sitten olinkin valmis, ja liitelin kohti kassoja.

Kotiin kävelin tienviertä autojen suhahdellessa ohi, ja hassu Let’s Go To Bed soi. Kun pääsin omakotitaloalueelle, ohitin vanhan miehen, joka hääräsi talonsa katolla epäilyttävän näköisen turvaköysisysteemin kanssa. Freakshow sopi tilanteeseen ihan hyvin. Kotipihassa tuli vielä To Wish Impossible Things, kuin viimeisenä hitaana. Lapsen kummisedän pyörä oli jo pihassa, ja tiesin että kun menisin sisälle, mies, lapsi ja kummisetä istuisivat kaikki pöydän ääressä kahvittelemassa.

Kuuntelin biisin loppuun, katselin taivasta ja puita ja mietin, ettei mitään hätää ollut. Kaikki järjestyisi. Sitten menin sisälle, sillä miehet odottivat  jo malttamattomina keksejä.

The Curen Robert Smith ja Siouxsie Sioux <3 kuva