MAANANTAIMOTTO: SYDÄMEN ÄÄNI

 

 

Jos olen jotain kolmeenkymmeneen ikävuoteen oppinut on se se, että sydäntään kannattaa kuunnella. Vaikka järki sanoisi välillä toisin, ja vaikka ihmiset ympärillä ihmettelisivät, sisin on usein oikeassa.

Jos emme seuraa sydämemme ääntä, tee niitä asioita, jotka tekevät meidät onnelliseksi ja elä sellaista elämää, kuin sisimmässä haluaisimme, se näkyy jossain vaiheessa. Yleisessä voinnissa tai kaikkiviimein koko kehossa.

Vyöhyketerapeutti sanoi minulle taannoin niin osuvasti hetken minua tunnusteltuaan, että sydämeni alua on aivan tyhjä, energia vähissä ja väärissä paikoissa.

Alkuvuoden väsymys, alakuloisuus ja huonovointisuus näkyy siis myös kehossani, vaikka en ole sitä itse ajatellutkaan. Toisaalta, kun nyt ajattelen, tuntuu hölmöltä, etten ole ymmärtänyt kuunnella mitä kehoni on yrittänyt minulle kertoa. Vaikka niinhän se juuri on. Olemme kokonaisuus ja on päivän selvää, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Suru saa suupielet alaspäin ja huoli hartiat lysyyn. Ilo taas tuntuu ihanalta vatsan pohjassa ja onni yltäkylläisyytenä sydämessä saakka.

Seuraavan kerran, kun pääkoppaa kiristää, hartiat jumii tai vatsaan koskee, pysähdy ja pohdi. Sydämelläsi saattaa olla jotain sanottavaa.

M.

Ps. Tiesittekö muuten, että myös se mitä ruokia meidän tekee milloinkin mieli, voi kertoa paljon kehon tasapainosta? Mielenkiintoista!

 

// What I’ve learnt so far in life: Listen to you heart. Fucking listen to it!