AUTUMN 2017 TRENDS

Enää on vain pieni hetki siihen, kun syksyn mallistot saapuvat myyntiin. (Toim. huom. Oikeastaan ensimmäiset pre fall mallistot ovat saapuneet jo keväällä, mutta you get the point.) Tässä katsaus catwalkilta poimittuihin syksyn trendeihin ja väreihin. Nämä jutut ovat aina olleet luettuja, joten toivottavasti tykkäätte myös tämän syksyn trendikatsauksesta. Jännä nähdä, mitä näistä erityisesti tulee näkymään katukuvassa ja ketjuliikkeissä syksyn tullen…

 

seventies-show.png

dusty-blue.png

silver-shine-sequins.png

suited.png

Lähteet: Vogue & Elle

 

Trendit

Tänä syksynä sukelletaan 70- luvulle niin vaatteiden, värien, siluettien kuin aatteidenkin puolesta, sillä poliittiset maailmantapahtumat näkyvät yhtä vahvasti muodissa, kuin 70-luvullakin. Kantaa otetaan erityisesti statement paitojen ja printtien kautta, mutta murros näkyy myös catwalkilla, jonne kelpuutetaan tätä nykyä myös tavanomaisempia malleja kokoon, ikään tai kulttuuritaustaan katsomatta. Kantaaottavuus näkyy myös syksyn avaintuotteissa. Housupuku ei ole nää vain housupuku, vaan the power suit, joka kuuluu jokanaiselle. Uuma tuodaan rohkeasti esiin naiseuden korostamiseksi ja feministi vetää ylleen girl poweria julistavan printtipaidan. Monikulttuurisuus ja erilaiset etniset kuosit ovat myös pinnalla syksyllä ja niitä yhdistellään rohkeasti keskenään. Rohkea yhdistely on kannanotto suvaitsevaisuuden ja monikulttuurisuuden puolesta. Syksyn muhkeat neuleet ja takit ovat myös toisaalta kuin suojakuori, joiden alle käpertyä karkuun kaikkia maailman kriisejä. Helppous ja mukavuus ovat myös edelleen syksyn avainsanoja ja vaatteet valitaan nyt ready to wear from day-to-night and night-to-day from catwalk to closet periaatteella. Helppoa ja huoletonta, päivästä yöhön, catwalkilta garderobiin ilman kommervenkkejä.

– 70-luku (vaatteet, aatteet & värit)

– monikulttuurisuus & etnisyys (cross cultures of clothing)

– retroprintit (wallpaper, florals, folk, dots)

– tailoring & pukumuoti (everyday uniform, office wear, the power suit)

– helppous & mukavuus (ready to wear, vapaa-ajan asut, sporttisuus, monikäyttöisyys)

– vyötärön paluu (womanly waist & power dressing)

– yön glamour (satiinin kiilto, glitter, paljetit, turkikset, höyhenet)

 

 

Materiaalit

Myös materiaaleissa näkyy muodin helppous ja mukavuus. Erityisesti mukavat ja miellyttävät neulos- ja collegemateriaalit ovat edelleen pinnalla. Toisaalta materiaaleissa näkyy vahvasti myös toinen konstailevampi puoli: Catwalkit olivat täynnä kiiltoa, paljetteja, nahkaa, turkiksia ja höyheniä. Erityisesti kova kiiltonahka ja pehmeä nupukkinahka (nappa leather) tuntuivat valloittaneen catwalkit. Myös fishnet virityksiä näkyi, joten kalanruotosukkahousut tuskin katoavat vielä tänäkään syksynä katukuvasta.

– neulokset 

– ryijy- vilttimäiset materiaalit

– tikki

– college- ja vapaa-ajan materiaalit

– kimallus, paljetit, glitter

– kiiltonahka & nupukkinahka

– turkikset

– höyhenet

 

Värit

Väreissä sukelletaan suoraan 70-luvulle. On tummanpuhuvaa tupakkaa, oranssia ja ruskeaa. Punaisen vallankumouksesta puhutaan edelleen ja punaista näkyykin edelleen paljon. Syksyn uusi it väri on hämyinen sininen (dusty blue), jota tultaneen näkemään myös ketjuliikkeiden valikoimissa. Hopeaa ja harmaata nähtäneen myös!

– Tupakka, oranssi, ruskea, punainen, sininen, hopea, harmaa

 

Avaintuotteet

Kuten sanottu kantaaottavuus näkyy myös syksyn avaintuotteissa. Jos haluat olla ajan hermolla, hanki syksyn garderobiin jotain näistä:

– ylisuuri muhkea neule (hygge knit)

– vyöllä solmittava takki / tikkitakki 

– housupuku (the power suit)

– jokapaikan mekko (to go-anywhere dress from day-to-night and night-to-day)

– retro hattu

– papan ylisuuri bleiseri näyttävillä olkapäillä

– jotain kiiltonahkaista

– midimittainen hame

– jotain kuviollista

– statement t-paita

– (keino)turkis

– kauluspaita viktoriaanisilla kauluksilla

 

Mitäs pidätte? Täällä odotellaan syksyä kovasti muutamasta muustakin syystä…

M.

 

// Autumn 2017 trends and colors. What do you think? Are u ready?

Muoti Trendit

HOME STUFF

avec-mari-home5.png

avec-mari-home2.png

avec-mari-home1.png

avec-mari-home3.png

avec-mari-home4.png

avec-mari-home6.png

 

Tavarat alkavat löytää pikkuhiljaa taas omat paikkansa remontin jälkeen. Kalusteita vielä pyöritellään. Olemme niin ihastuneita mikrosementtilattiaan ja sen tuomaan fiilikseen, ettemme haluaisi peittää sitä turhaan kalusteilla ja ”turhalla tavaralla”. Luin, että kun tavoitellaan loft -henkeä kalusteiden tulisi olla minimissä ja valittujen kalusteiden selkeitä ja kookkaita. Niinpä täällä vielä hiukan pohdiskellaan mitä ja mihin. Tällä erää siirsimme divaanin yläkertaan ja toimme tilalle kaksi Hay:n Lounge tuolia. Ne ovat sirot, mutta toisaalta toimivat jykevän lattian kanssa. Mitä pidätte?

Täällä olohuoneen ilme ennen ja jälkeen lattiaremonttia.

Kotoisaa viikonloppua,

M.

 

// These cloudy days are perfect for a little redecoration. Good to be at home.

Koti Sisustus