Tajusin tänään joogatunnilla taivasta tuijotellessani, että elämä on tosi raskasta jos odottaa kokoajan sadetta. Mutta paljon kepeämpää, jos sateen mahdollisuudesta huolimatta uskaltaakin kääntää kasvot kohti taivasta ja nauttia hetkestä sellaisenaan, kuin se juuri sillä hetkellä on.

Sama juttu se on elämässä. Pakottamalla harvoin hommat paranee, mutta kun antaa asioiden virrata omalla painollaan, paljon voi tapahtua. 

Mitä jos siis ottaisikin kaiken vastaan avoimin mielin, ilman odotuksia, murheita ja olettamuksia? Osaisi päästää irti välillä myös niistä itse itseensä kohdistamista vaatimuksista ja olettamuksista, ja sen sijaan osaisi olla avoin ja hyväksyvä myös itseään kohtaan? 

Se, että kokoajan pelkää pahinta, murehtii mahdollista tai pyrkii aina vain parempaan on todella kuluttavaa. Joskus voi olla ihan hyvä vain ihan näinkin. Vai mitä? Ja se, että tekee parhaansa, sen pitäisi se riittää.

Mietteliästä viikkoa toivottaa joogahuuruissaan hän!

M.

// What would happen if You’d just let it flow?