PERJANTAIN PARHAAT + NEW IN

 

Filippa-K-aw16.png

Filippa-K-aw16.3.png

 

Kööpenhaminan messuilta on kotiuduttu (koostetta tulossa myöhemmin), mutta myönnettäköön, että reissuväsymys vielä vähän painaa, sillä olimme vasta puolen yön maissa kotona. Tämä perjantaipäivä on kuitenkin sujunut onneksi (!) suht lennokkaasti vielä vähän messu- ja muotihuumassa.

Parasta messuilla on ehdottomasti tavata mielenkiintoisia tyyppejä, imeä itseensä fiilistä, tarkastella trendejä, ja fiilistellä yleisesti muotivilinää ja kaikkia upeita merkkejä, joita maailma on pullollaan. Suomalaisia merkkejä oli myös messuilla kivasti esillä. Erityisesti R/H:n kevät 2017 näytti omaan silmääni todella hyvältä! En malta odottaa.

Tovi kuitenkin vielä täytyy, sillä syksy on vasta edessä ja kevät kaukana. Ilmassa on jo muuten aivan eri tavalla syksyn tuntua, oletteko huomanneet saman?

Onneksi on tuoksukynttilät ja ihanat neuleet. Ja koska olen palellut koko viikon, en vain tänään yksinkertaisesti voinut jättää kauppaan tätä Filippa K:n kaunokaista. Flow täältä tullaan, vaikka sitten villaneuleet päällä!

Parhainta perjantaita!

M.

Muoti Ostokset Trendit

HI FROM COPENHAGEN

CIFF4.png

CIFF1.png

CIFF2.png

CIFF3.png

CIFF5.png

 

Pikaiset terkut Kööpenhaminasta muotimessuilta! Tulimme juuri hotellille laitailemaan hiukan akkuja ennen illan menoja. Tapaamiset on tältä päivältä hoidettu ja kaikki pulkassa. Huomenna vielä luvassa Revolver sekä toivottavasti kierros kaupungilla. Täällä on muuten aivan j ä r k y t t ä v ä n kylmä. En jotenkin ollut yhtään valmistautunut tähän, yleensä on ollut tukahduttavan kuuma, mutta ainakin tänään sai palella jopa sisällä messuhalleissa. Hyrr.

Toivottavasti koti Suomessa on hiukan lämpimämpää!

M.

 

// Hi from Copenhagen!

Muoti Trendit