Ladataan...

Mikään ei ole niin mukavaa, kuin keväällä aloittaa parvekkeen kunnostus kesähuoneeksi. Huoneen voi sisustaa miten ikinä haluaa, hullutella ja hassutella. Meidän projektiin liittyy bohotunnelma ja paljon farkkua. Aloitin projektin tekemällä käyttämättömästä puulaatikosta koiralle pikku pesän parvekkeelle. Se kun kaipaa aurinkosuojaa kesäisin kovasti mutta tähän asti sitä suojaa ei ole ollut kuin pöydän alla. 

Ensin maalasin laatikon valkoiseksi, leikkelin vanhasta vaahtomuovipatjasta sopivan kokoisen palan ja päällystin sen pyyheliinalla. Tein lopusta pyyhkeestä myös tyynyn, jonka sisällä on leikkuu- ja ompelujätettä. Kiinnitin myös pitsiverhot, jotka ovat leikattu vanhoista pitsiverhoista. Näin sai koiruus itselleen söpön kodin.

Mukavaa sunnuntaita

Ladataan...

Hei,

Kevät koittaa ja tekee mieli jotain uutta ja ihanaa kesäiseen puvustoon. Laatikosta löytyi vanhat farkut, sekä liian pieni hamonen. Leikkelin hametta vyötäröltä ja farkuista ompelin mekkoon yläosan. Näin sain itselleni sopivan mekon polttavalle kesäkadulle. Jalkaan kirppikseltä löydetyt kengät.

Vanhasta löytyy aina parempaa. Koskaan ei kannata heittää pois mitään kun siitä voi tehdä aina jotakin uutta.

 

Mukavaa päivää!

 

 

Ladataan...

En koskaan halua heittää pois vanhoja kenkiä, jotka ovat vielä muuten käyttökelpoiset mutta tylsät. Kenkien tuunaaminen onkin erilaista puuhaa mitä yleensä tuunaminen on mutta se on valtavan hauskaa ja kengille voi kokeilla ihan mitä tahansa ikinä keksiikään. Kun lähtee muokkaamaan kenkiä niin tarvitaan ensin inspis mistä lähteä liikkeelle.Oma ispiraatio löytyi pienestä kenkälaatikosta. Kengät olen hankkinut viime vuonna Tallinnasta ja ovat olleet kovassa käytössä. Olen pitkään ihaillut tätä väritystä kengissä ja tietenkin googletinkin ja löysin lisää mitä ihanimpia kenkiä. Oli aika itsestään selvää, että nämä kengät, jotka tuunaan saa tämän saman väripaletin uudeksi värikseen.

Mukavaa iltaa kaikille!

 

Pages