Pitikin mennä youtubeen reissua edeltävänä iltana katsomaan videopätkiä Morreteksen junamatkasta. Nukuin huonosti, koska olen korkeanpaikankammoinen. Aamulla lähdettiin reissuun reilu 3 tuntia kestävälle mönkien etenevälle junamatkalle vuoristoisen Atlantin sademetsän läpi pikkukylään nimeltä Morretes. Mahtavahan tuo maisema oli. Kun keskityin vain kuvaamiseen, melkein unohdin junaradan vieressä näkyvän pudotuksen, mikä oli todellisuudessa kuvia pelottavampi.

”Laita nyt se ikkuna kiinni tän tunnelin ajaksi tai lepakot tulee sisään”, isi sanoo. Viuh. Kiinni. Isi nauraa räkäisesti. Ärsyttävää kun menen aina niin helppoon. Ja laitoin silti jokaisessa seuraavassakin tunnelissa sen ikkunan kiinni. Naurujen saattelemana.

Perillä Morreteksessa oli junaradan varrella vastassa paikallisia lapsia. Kun katselin ympärilleni, huomasin, että paikalliset matkustajat heittelivät liikkuvasta junasta matkaevääksi saamiamme keksipaketteja lapsille. Onneksi minultakin oli jäänyt jotain syömättä ja sain heitettyä omani!

Embu das Artesin käsityöläiskylän jälkeen Morreteksen pienemmän mittakaavan kaupat tuntuivat vanhan toistolta, mutta muuten kylä oli oikein idyllinen.

Järjestettyyn matkaan kuului paikallisen ravintolan herkkua barreadoa. Haudutettua lihapataa, jota syödään maniokkijauhojen, riisin ja banaanin kanssa! Mössömäinen ulkonäkö ei tee kunniaa annoksen maulle, sanoo isi. Neitikin pisteli lihaa suuhunsa kaksin käsin. Minä en punaista lihaa syö, joten maistelin toisena ruokana pöytään tuotuja kaloja ja katkarapuja.

Sekä Morretes että ajoreittimme takaisin oli kuin uisi vaahtokarkkipussissa. Ihanan näköisiä erivärisiä taloja koristamassa kaunista maisemaa. Tänään tuli kunnon annos kauneutta.