5 KK Neuvola
Tänään oli Miksulla siis 5 kk neuvola.
Sinne päräytimme 10 aikaan aamusta pojan kummisedän kanssa (hovikuski). Mies on nimittäin oksennustaudissa, ääks!
Keskustelimme tavalliseen tapaan ruokailuista ja yö unista. Puheeksi tuli vaavin ”yöuni muutos”. Piiiitkien vatsakipu vähä uni öiden jälkeen loppuivat yösyötöt ja heräämiset mutta nyt pikkuhiljaa ne ovat tulossa takaisin, tai siis tällä hetkellä heräillään parintunnin väliä. Yleensä syömään tai sitten valvoskellaan muuten vain.
Nyt sovimme että poika syötettäisiin korkeintaan 2 kertaa yössä ja lopulta yritettäisiin päästä niistäkin eroon, tuttia voi tietysti antaa. Syynä heräilyihin on luultavasti uudet opitut asiat joita käydään läpi yölläkin.
Tänään pääsimme myös ensimmäistä kertaa antamaan pojalle iltapuuroa jos se rauhottaisi sitä yötäkin. Liharuuat voi myös aloittaa ja maissinaksuja, porkkanoita sun muita voi antaa omaan käteen syötäväksi.
8.5.2013
Hymypoika. Ei vierasta. Jokeltaa, kiljuu, seurustelee. Kasvaa norm. Kehittyy norm. Kääntyy vatsalleen. Leluja tutkii kädessään.
Paino: 6480 g
Pituus: 62,6 cm
Pään.Ymp: 42
Taas tuli kehuja kun on niin helppo poika ja miten voikaan olla niin kärsivällinen (paitsi pipoa laittaessa). Ihan mahtava. Ihana. Energinen ja iloinen.
Niinhän se onkin ja eiköhän kaikkien lapset ole ihan mahtavia :)
Puhetta myös tuli ”itse syömisestä”. Tänään kun annettiin suun kautta otettavat rokotteet niin Miksunhan oli AIVAN pakko saada syödä ja ottaa se itse.
Vaavin annetaan sotkea ja tunnustella ruokaansa. Jos haluaa itse yrittää syödä niin siitä vaan. Neuvolan täti tokaisikin kuinka tärkeää se on…sillä tavoinhan se homman opettelee.
Mies ei vain aina ole niin innoissaan tästä ”otetaan suusta ruokaa, heitetään päälle” systeemistä :D Noh…kyllä sekin alkaa pikkuhiljaa ymmärtämään että tää on normi keissi.
Nokkamukilla/mukilla päästään myös juomista harjoittelemaan. IIK! Saas nähdä minkälainen sottapytty meillä kohta on…
PS…Rokotteista tuli ilmeisesti itkuisuutta ja särkylääkettä annettiin. Auttoi onneksi. Voi pientä <3 Ja anteeksi jos oli sekava teksti…olen väsynyt. HYYYVIN väsynyt, kroooh.
Pitäkää peukut pystyssä että yö menisi hyvin.
Good night!