Myrskyn jälkeen ei tule poutasäätä
Tällä hetkellä tuntuu että ei vaan jaksa…itkettää mutta kuitenkin sitä vain pidättelee. Haluan pysyä vahvana jotta lähimmäisten ei tarvitsisi huolestua.
Tulipalosta alkaen olen vain nauranut asialle…heittänyt vitsiä koko aiheesta, kuten myös muusta paskasta mitä sen jälkeen on tapahtunut. Mutta kun olen yksin annan tunteiden tulla ryöppynä.
Joka päivä on yhtä vastoinkäymistä.
Koti paloi, sitten mietitään missä asutaan. Onneksi pääsimme Qabon porukoiden luokse josta kuitenkin jouduimme aika vikkelää lähtemään. Siellä asuminen alkoi olemaan yhtä tappelua, miehen porukat myönsivät että tämä on liian raskasta heillekkin.
Saimme kuulla että koko koti menisi sittenkin remonttiin emmekä voisi asua siellä vähään aikaan.
Löysimme väliaikais asunnon mutta hymy hyytyi kun tajusimme kaikkien tulojen menevän vuokriin ja takuuvuokriin jne. Saimme myös kuulla että vanha vuokran antaja haluaa että jatkamme vuokran maksua myös hänelle (tämä onneksi peruuntui myöhemmin.)
Töitä ei kuulunut kummallekkaan.
Ja kaiken tämän lisäksi tapahtui myös pieni äksidentti josta TAAS selvittiin säikähdyksellä. Mikael kaatoi kenkä kaapin päällensä! Siellä poika makasi kokonaan sen alla kun häntä menin pelastamaan ja kun sain hänet nostettua ylös kaatui se jalkani päälle josta varvas sitten murtuikin. Ihme kyllä Miksulle ei tullut mustelmaakaan.
Häät mitä luultavamminkin peruuntuvat/ siirtyvät.
Pankkitilillä lentelee korkeintaan kärpäsiä…
Mikä pahinta, tuntuu kuin suhteet lähimmäisiin/ sukulaisiin alkaisivat kariutumaan. Hekin ovat niin stressaantuneita tilanteesta…Anteeksi jos teksti on sekavaa sillä niin on myös meidän elämämme. Kaikki tuttu ja turvallinen hyvä elämä on poissa.
——————————————————————–
Jos jotain positiivista pitäisi löytää on se ehdottomasti yhteensitovuus.
Tämä kaikki lähenti omaa pientä perhettämme sanoinkuvaamattomalla tavalla. Myös Qabo yllätti minut totaalisesti. Hän on pysynyt koko tämän ajan positiivisena. Mies joutuu koko ajan hoitelemaan asioita, eikä saa nukuttua öisin. Silti hän jaksaa pitää minusta huolta ja mikä ihmeellisintä viettää Mikaelin kanssa kaiken mahdollisen ajan. Miehen silmäpussit ja univaje kasvaa päiväpäivältä mutta lapsellemme hän jaksaa aina hymyillä ja minulle kertoa kuinka kaikki kyllä järjestyy.
Hän kertoi olevansa kiitollinen tästä kaikesta.
Hän on kiitollinen koska mahdollisuudet minun ja Mikaelin selviämiseen olivat niin pienet. Sitä hänelle olivat tarkastajat ja muut selittäneet. Mikael oli päiväunilla jolloin minäkin tapani mukaan nukun. Mutta tällä yhdellä kerralla päätin tehdä ensin kotihommat ja mennä vasta sitten nukkumaan. Kun huomasin että jotain tapahtuu menin Miksun kanssa suoraan pihalle. En mennyt avaaman kylpyhuoneen ovea. En mennyt etsimään mistä tuo outo haju tuli. Sieltä olisi kulma tulleet liian myrkylliset savut vauva ikäiselle. Mahdollisesti ne viimeiset henkäykset.
Ja hei! Eilen sain soiton vanhalta työpaikaltani. Aloitan työt 17.10.
Kyllä tämä tästä…ajan kanssa.