Vaavi Musaa…Vai Onko?
Miten musiikki kuuluu vauvan ja tietysti meidänkin elämäämme?
Meillä soi musiikki 24/7.Vauva ei varmaan osaisi enää ollakkaan ilman pientä ”taustahälyä”. Tai ainakin minusta se tuntuu häntä rauhoittavan.
Mieheni kanssa olemme aina olleet musikaalisia. Mieheni on soittanut muutamassakin pikkukaupungin pikku bändissä. Ja minä olen soitellut omaksi ilokseni.
Hän on soitellut skittaa sekä bassoa ja minä näiden lisäksi myös pianoa…joskus vuonna yks ja nakki tosin.Lauluakin kokeilin kunnes tajusin että on parempi pitää suuni kiinni kaikkien mielenterveyden säilymisen kannalta.
Tässä yksi bändeistä jossa mieheni on soittanut.
Miljoona vuotta ennen kristusta myös Lojohh ja Gathering Dreams nimisissä bändeissä.
Mutta TAAS kerran asiani lähti väärille urille. Tarkoituksena oli kirjoittaa meidän vaavi musasta, siitä mitä me sille tällä hetkellä soitellaan.
Ykkös sanana meillä on tällä hetkellä kotiteollisuus. En tiedä mistä tämä on lähtöisin. Itse en tästä pitänyt aikaisemmin eikä meillä tätä hirveästi kuunneltu…KUNNES radiosta kerran kuului kappale Tuonelan koivut. Mihin vaavi sitten päätti nukahtaa. Tuosta asti tämä on soinut meillä aina iltaisin. Pikkuhiljaa mukaan tuli myös muita biisejä samalta artistilta.
JA KYLLÄ TIEDÄN että sanat eivät aina ole sieltä ”söpöimmästä” ja ”ihanimmasta” päästä mutta so what?
Hattarapilvet ja sokerimössö musa kerkee tulemaan kun vaavi alkaa jotakin sanoista ymmärtämään.
Niin kulma minullekkin on vauvasta asti soitettu Led Zeppeliniä, Pink Floydia jne.
Mulle yksi parhaista muistoista on se kun isäni aina nukkumaan mennessä tuli soittamaan kitaraa. Ne olivat hienoja hetkiä.
Koska kuuntelemme Miksun kanssa niin paljon musiikkia on se vaikea lähteä erittelemään ja tekemään listaa.
Mutta tässä jotain yksittäisiä mitä olen hänelle tykännyt soittaa.
1. Kotiteollisuus- Tuonelan koivut
http://www.youtube.com/watch?v=5kl5OMZR-3k
2. Radio Rock
http://www.radiorock.fi/
3. Rockabye Baby!Esim.- Coldplay
http://www.youtube.com/watch?v=w1zh3tKl19Q
4. Guns N’ Roses- Don’t cry
5. Eminem- Mockingbird
6. Samuli Putro- Minä rakastan sinua
7. HIM- Beautiful
8. Kotiteollisuus-Arkunnaula
http://www.youtube.com/watch?v=3Tbc3M45GRY
Ps… Jostakin syystä Miksua naurattaa Putron naama. :D Ota noista nyyteistä nyt selvää.