Mutsi & Faija Osaa Rokata!
Vihdoin!
Vapaa ilta. Kävimme eilen miehen kanssa KAHDESTAAN katsomassa Kotiteollisuuden keikan ja tietysti siinä sivussa otettiin vähän astetta vahvempaa. Ja arvatkaa mitä? Oli ihan hel**** hauskaa! Päästiin melkeinpä eturiviin. Kuvia en ottanut eikä kyllä siinä maistissa olisi onnistunut.
Ensin stressasin miten osaamme olla kahdestaan kun olemme tottuneet että aina seurassamme on joku. Miksu tietenkin mutta yleensä myös ystäviä.
Alku oli hieman jäykkää, ei oikein tiennyt mistä puhua jne. Pari tuoppia otettua juttu alkoi kuitenkin lentämään (töistä ja vauvasta ei saanut puhua). Tuollaisia iltoja pitäisi olla useammin. Tekisi hyvää suhteellekkin. Keikat on aina ollu meidän juttu mutta edellisestä onkin aikaa. Taisi olla loppuraskaudessa. Jalat turposivat metrin leveiksi pökkeilöiksi seisomisesta (en voinut luopua korkeista kengistäni) ja loppuillasta/yöstä alkoi tuntua että varmaan synnytän sinne 😀
Sen verran voin eilisestä paljastaa etten naamaani uskalla taas vähään aikaan näyttää missään.
Mut hei! Kyllä tämä mutsi ja faija osaa vielä rokata!