A BEAUTIFUL BODY HAASTE

Vihdoin joku uskaltaa nostaa kissan pöydälle! Vihdoin tällaista keskustelua aiheesta! Puhun nyt beautiful body haasteesta josta enemmän informaatiota täällä: http://mamigogo.bellablogit.fi/2013/07/29/a-beautiful-body-haaste/

Raskauden alussa laihduin ensin 10 kg pahoinvoinnin takia. Kun olo alkoi normalisoitua tuli loppuenlopuksi raskaus kiloja melkein 20. Ihoni minulla ei kestänyt sitä vähääkään. Heti kun maha alkoi pyöristyä, ilmestyivät myös ensimmäiset raskausarvet. Tällä hetkellä niitä on kaulasta alaspäin, jossain enemmän ja jossain vähemmän. 

Voin myöntää että näiden takia olen itkenyt, kokenut suunnatonta itse inhoa, halunnut repiä ne vain pois mutta ei…ne eivät lähde. Ne ovat pysyvä merkki jostakin rakkaasta jonka vuoksi olisin valmis kärsimään nuo tunteet uudelleen ja uudelleen.

Muistan kun menin synnyttämään. Kätilö kauhisteli suuria arpiani ja voivotteli että ne ovat nyt sitten ikuisia. Tämä hetki oli juuri ennen pojan maailmaan tuloa. Ensin masennuin kommentista mutta kokosin itseni kuitenkin. – Niin ne ovat pysyviä ja minä tiedän sen. Se ei haittaa…

Tuon sanominen ääneen poisti harteiltani jo suuren taakan, enkä ajatellutkaan niitä pitkään aikaan.

Kunnes…vauva kasvoi ja minä aloin toipua synnytyksestä. Kaikki rysähti..

Piilottelin kehoani kerrospukeutumalla ettei vaan kukaan huomaisi niitä. Myös miehen kanssa alkoi olla vaikeuksia. En halunnut hänen näkevän minkälainen ”hirviö” minusta oli tullut. Aloin nukkumaankin isot kasat vaatteita päällä ja jos hän vahingossakaan kosketti vatsaani, suutuin hänelle.

Valitin miehelle toistuvasti siitä että elämäni on ohi, olen kaulasta alaspäin vanhus ja jos me joskus erottaisiin olisin loppuelämän yksin. Kukaan ei koskaan enää voi pitää minusta… (tarkoitin myös miestäni).

Tätä kaikkea ruokki aina niin ihanat keskustelupalstat josta voi löytyä tämän tyylistä:

– Jos saisin tuollaisia tekisin itsemurhan.

– Yöäk! Vähenpikin pistää oksentamaan.

– Kuka voi elää tuollaisen kanssa?

Ja mikä pahinta…syytökset. Raskausarpien saajat eivät ole pitäneet itsestään huolta ja se on heidän oma vikansa. (Sanoo joku joka ei niitä sattunut saamaan). Nuo kommentit saavat minut vähintäänkin räjähtämään vihasta. ARGHHH!

Jotakin on kuitenkin tapahtunut…

Saadakseen jotain niin kaunista on sen kantanut kehonkin pakko olla omalla tavallaan kaunis. Minulla on oikeus olla tyytyväinen itseeni raskausarvista huolimatta. Vielä en täysin ole mutta sinne päin haluan suunnata ja haluan että kaikki maailman naiset ja miehet tuntevat olevansa kauniita. Oli sitten arpia, selluliittia. Oli sitten pyöreä, päärynä, laiha tai mitä vain.

 

 

Kyllä…minä olen äiti ja kannan jokaista arpea vielä jonainpäivänä ylpeydellä.