Hullu Ku Pullosta Tullu

Pystyisinkö tosiaan avaamaan pullon ja pääsisin sieltä pois?

Tänään katselin takapihan aitaa ja kuvittelin kuinka lähtisin juoksemaan, hyppäisin sen yli, huutaisin olevani villi sekä vapaa!

Todellisuudessa en pääsisi kahta askelmaa eteenpäin kun palaisin hakemaan pojan ja miehen mukaan.

Alkaisin pikkuhiljaa kaipaamaan sosiaalisia kontakteja (muitakin kuin mieheni frendit joita täällä päivittäin pyöriikin).

MUTTA KUN pullosta, kuplasta…miksi sitä nyt haluaakaan kutsua on niin hemmetin vaikea lähteä. 

Olisi kiva käydä kahvilla ulkona,  shoppailemassa,  jutella jonkun kanssa syvällisiä, tehdä jotain spontaania.

Tosiasiassa yksi päivä tajusin että minulla ei ole juurikaan ihmisiä joille soittaa tekemään noita asioita kanssani. Ystävät ovat elämän aikana pikkuhiljaa tipahdellut pois. Seurustelun alettua, ammattikouluun mentyä, työt aloitettuani, raskaaksi tullessani ja lapsen saadessani.

HUOH! Olen hieman yksinäinen. 

Ps…Nyt on noloa olla sosiaalialalla.