Synnytys Part.1
9.12.2012 rv 39
N. klo 19 mummo soitti ja kyseli kuulumisia. Tuskastelin että voisi syntyä jo. Harjoitussupistuksia oli tullut jo kolmen viikon ajan mutta mitään ei tapahtunut. Mummo sanoi että se tulee kyllä kun on siihen valmis.
Lähdimme miehen ja koirien kanssa käymään iltalenkillä. Palasimme 21.30 jolloin alkoi taas tulemaan mielestäni harjoitussuppareita. Ei mennyt kauaakaan kun tunsin niiden ohessa jotain menkkamaista kipua. Ajattelin että pitäisi varmaan rauhoittua vähäksi aikaa. Teinpä siis miehelleni ja minulle lämpimät glögit ja istuuduin sohvalle ”nettishoppailemaan”. Katselin leikkimattoja sun muita.
Kerkesin juoda yhden kupin loppuun kun outo tunne masussa paheni. Vetäisin vielä toisen glögi kupin huiviin ja päätin lähteä kuumaan suihkuun.
Siellä mä hengailin semmoset 20 min. Pohdin mielessäni olisivatko nämä nyt ”niitä” supistuksia. ÄÄH..Ei varmasti! Kivun pitäisi olla ainakin miljoona kertaa pahempi.
Suihkun jälkeen aloin salaisesti tuijottamaan kellosta aikaa (en siis ollut vielä puhunut miehelleni mitään tuntemuksistani). 10 minuutin välein tuli se outo tunne.
Käppäilin siinä ympäri kämppää, kun oli niin vaikea pysyä paikallaan. Lopulta mieheni pyysi kahdentoista aikaan yöllä että menisimme nukkumaan.
Sängyllä hän sitten tokaisi minulle. Voisitko sanoa sille vauvalle että syntyisi tänä yönä?
Aloin hihittämään ja mieheni katsoi minua ihmeissään ja kysyi mitä mä oikein naureskelen? Kerroin että tällä hetkel tulee n. 5 min välein jotain mitkä EHKÄ vois olla supistuksia. Mutta lisäsin heti perään että tuskin ovat koska ei ne ole niin kipeitä, ovat vaan inhan olosia. Ja aina sanotaan et sen tietää millon ne on ”niitä”.
Mieheni tokaisi että eikö nyt pitäisi olla jo matkalla sairaalaan, sehän syntyy muuten tien päälle! Käskin hänen alkaa nukkumaan koska en varmasti synnytä tänään. Menee kuitenkin yliajalle. Aloin kuitenkin selailemaan synnytyslehtisiä sun muita ja söin pientä yöpalaa.
Koko ajan alkoi tuntua pahemmalle. Piti taas lähteä käppäilemään ja välillä ”puhista”.
Vähän joskus 01.30 aikaan menin makuuhuoneeseen sanomaan miehelleni että nopeasti pakkaamaan sairaalakassia nyt nimittäin alkaa jo tuntumaan! (Joo emme olleet valmiiksi pakanneet mitään). Mieheni ponkaisi sängystä ylös ja pistettiin töpinäksi. Hän soitti isälleen että käyttäisi sitten koiria ulkona ja ruokkisi ne meidän poissaollessa. Häneltäkin tuli kommentti: Eikö nyt pitäisi olla jo sairaalassa!
Meillä tosiaan on n. 40 minuutin ajomatka sinne.
Aloin jo supistuksen ollessa päällä ”hieman irvisämään”. Mutta silti hoin koko ajan samaa. Kuitenkin meidät lähetetään pois, ei nämä kuitenkaan ole oikeita supistuksia, ehkä ei pitäisi lähteä.
Vähän ennen kolmea olimme sairaalassa. Hoitaja kyseli tuntemuksista jne. Minä yllättäen vastasin melkein kaikkeen et en mä tiedä. 2 sormee olin auki. Kohdunkaulaa (vai mikä se oli) ei ollu enää jäljellä.
Meidät vietiin lepohuoneeseen ja sain kipupiikin ja lämpöpakkauksen. Sanottiin et pitää hälyyttää kun teho alkaa loppumaan. Siel me sit majailtiin viiteen asti aamuyöllä kunnes mies käski muutaman kerran soittamaan kelloa (näki varmaan et mun ilme kävi tuskaiseksi). Hoitaja kahto taas avautumis tilanteen jota en enää muista ja sanoi että nyt mennään saliin ja saat sen epiduraalin.