Töihin palaamisen ilo & tuska

Kyllä, se hetki alkaa olla käsillä. 23.9.2013 on viimeinen päivä vanhempain vapaata ja tällä hetkellä ajankohtaista olisi soittelu työpaikoille. 

Vielä minulla ei siis työtä ole mutta uskoisin lähihoitajana jostain sellaisen saavani. Kun Mikael syntyi ajattelin että olen hänen kanssaan kotona niin kauan kuin mahdollista mutta laskettuamme menot ja tulot+ häät, tajusimme että on se munkin töihin lähdettävä niin pian kuin mahdollista.

Aikaisemmin olin jopa hieman innoissani. Näin öisin unia että olin VAIN töissä ja arvatkaa mitä….ne oli hyviä unia.

Nyt kuitenkin pelottaa, jännittää ja surettaakin. Juuri kun pojan kanssa kotona olosta on oikeasti tullut hauskaa. Leikitään päivät, halaillaan sekä kikatellaan yhdessä. Poika tykkää olla äidin ”apurina” kotitöissä. Päivärytmikin on nykyään yhtä unelmaa. Syödään ja nukutaan hyvin. Me ymmärretään paljon paremmin toisiamme kuin aikaisemmin…

Meillä on hauskaa.

Mitä Mikael ajattelee kun äiti tai isi ei olekkaan kokopäivää hänen kanssaan. Ajatteleeko se et hylättiin tai jätettiin yksin? Että se ei ole meille enää tärkeä…

Jos jotain positiivista tästä pitää löytää niin Mikaelin ei tarvitse kuitenkaan päiväkotiin mennä. Miehen vanhemmat ehdottivat että poika menisi heille hoitoon. He ovat kovin läheisissä väleissä Miksun kanssa. Itseasiassa ainoita joita Miksu ei tällä hetkellä vierasta ja mikä parasta, tiedän että poika on parhaassa mahdollisessa hoidossa siellä työpäiviemme ajan.

Perheen yhteinen aika on myös huolen aiheena. Me molemmat olisimme sitten 3-vuoro työssä. Vapaapäivät on millon sattuu. Olisiko tämä käytännössä sitä että ovella moikataan ja that’s it?

Me ei haluttu lapsia sen takia että voidaan laittaa ne hoitoon ja joku muu kasvattaa…ehei, päin vastoin. Oma äitini oli kotona kanssani pitkään ja muistelen sitä vieläkin lämmöllä. Äidillä oli tapana leipoa joka päivä, laittoi hyvää ruokaa, piti talon siistinä ja mikä tärkeintä oli läsnä. Äiti oli aina paikalla kun häntä tarvitsi.

Halusin antaa yhtä hyvät muistot meidän lapselle, ilmeisesti kuitenkin epäonnistuin jo lähtöviivalla. Eihän Miksu ole silloin kuin 9 kk ikäinen

Kamala tilanne! Ja tuntuu JÄRKYTTÄVÄN PAHALTA!