Vauvan unta

Jippi jai!

Vauva nukkuu taas yönsä!

Baby alkoi nukkumaan yöt läpeensä 2 kk ikäisenä ja jonkun aikaa tuon jälkeen alkoi taas yöheräämiset.

Heräsi pahimmillaan tunnin väliä eikä läheskään aina nälkäänsä.

Sitten aloimme pohtia johtuuko heräämiset meistä. Meillä on tapana nukkumaan mennessä katsella leffoja (ilman ääniä) ja jutella. Voin myös julkisesti myöntää että kuorsaaminen ei ole aina pieni äänisimpää.

Saattaa kuullostaa rajulta mutta siirsimme vaavin pinnasängyn eteiseen joka on suht koht tilava. Meillä on joka huoneessa ovet jotka olemme sulkeneet vaavin mentyä nukkumaan. Kolmio alkaa pikkuhiljaa kuulostamaan houkuttelevalta. Vaikkakin aikaisemmin sovimme miehen kanssa muuttavamme vasta häiden jälkeen.

Joka tapauksessa. Sehän tepsi! Vauva nukkuu 22- 10 ja joskus jopa 11. Eikä heräile yöllä syömään.

Ahhh…voi tätä autuutta :)

Bonuksena muuten nukahtaa nykyään itsestään.

Mikael pinnasänkyyn, lelu kainaloon ja vähän ajan päästä kuuluu pienen pieni tuhina. 

Voi meidän mussukkaa <3

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.