154 päivää

Onneksi mulla on insinöörimies. Se taitaa tälläiset numero jutut. Kelapuljailut, äitiyspäivärahat. Mies myös hoksasi sunnuntaina, että nyt sitä ollaan sitten myös virallisesti raskaana. Niin kuin tuon kansaneläkelaitoksenkin näkökulmasta.

Enkä voi olla ajattelematta, mitäs hemmettiä sitä ollaan tähän mennessä sitten oltu. Siis itsehän minä voin epäillä tuon mahan turpoamisen syytä, mutta että Kelakin! Koska mullahan on todistusaineistoa.

 

Ensimmäinen vihje raskaudesta näkyy nykyään jo melko kaukaa. Se on tuossa navan seutuvilla sellainen hyvän kokoinen kohouma. Toisena todisteena toimii mielialojen älytön heilahtelu. Yhtenä hetkenä istun tyytyväisenä sohvalla, mutta sitten sanoo mies yhden sanan, tavun väärällä äänensävyllä ja seuraavaksi on poskia pitkin valuva pieni puro muuttumassa jo uhkaavasti Niagaran putouksiksi. Pää pehmenee siis hyvää vauhtia. Eikä se ole vain itkemistä, vaan kaikki tunteet ovat saaneet uuden, raskaamman painokertoimen. Eli kun alkaa ärsyttää, ei oikein enää vain ärsytä, vaan saattaa suorastaan vituttaa. Otsaan ei ole noussut yhtä tattia vaan kokonainen sienirihmasto aivan sekunneissa. Minä yritän laskea kymmenen ja muistaa, että tämä ei ärsytä muita, normaaleja ihmisiä yhtä paljon kuin minua, tämä ei ärsytä muita, normaaleja ihmisiä yhtä paljon kuin minua… Mutta onneksi myös nauraminen on entistä nautinnollisempaa. Varsinkin silloin kun nauru tarttuu vatsaan pistäen sen hytkymään.

 

Sen lisäksi, että vyötärö on vähän leventynyt, on tuo rintavarustus ottanut myös käyttöönsä aikaisempaa laajemman alan. Ja sen mitä ilmeisemmin huomaa. Näin tuossa paria kaveria pitkästä aikaa ja he, kaveriporukallemme tyypilliseen tapaan, totesivat suoraan, että mun tissit on kasvaneet. Joo, se on tullut nyt itsekin huomattua. Ei ne nyt suurimmat tässä maailmassa ole, mutta suhteutettuna kropan muihin mittasuhteisiin alkaa kokoa jo olla. Onhan se niin, että siinä on yhden ihmiset eväät, mutta tälle lapselle on nyt kyllä kasvanut ihan full American diner, ilmeisesti sellaiset peruslunchboxit ei riitä. Tämä on haha –not funny, koska mun selkä on jo aika jumissa, minkä fysioterapeutti ystävällisesti totesi johtuvan näistä mun etupuolen uusista painopisteistä sekä ylä- että keskivartalossa. Ja jostain mä luin, että loppulaajeneminen täällä kahdella kukkulalla tapahtuu vasta sitten kun maidontuotanto todella alkaa! Että voisin Kelan hakemukseen laittaa liitteeksi, (kun niitä aina niin kovasti pyydetään) mukaan yhtä kokoa liian pienet rintaliivit ja option siitä, että seuraavaan kokoon ollaan hyvää vauhtia siirtymässä.

 

Ja kuka jumalauta vei muuten nukkumisesta ja unesta tehot? Jostakin luin myös (jos vanhemmuudesta olisi kirjatentti, läpäisisin.) että varsinkin loppuraskauden yöheräämiset valmistavat tuleviin yöheräämisiin vauvan kanssa. Mulla alkaa olla jo nyt krooninen unenpuutteen tunne. Ihan alkaa jo melkein tottua siihen, että olo on muuten todella normaali, paitsi että erityisesti aamuisin voisi nosturi olla hinaamassa sängystä ylös, kun nukuttaisi vielä. Että kyllä se koko tämä raskaus valmistelee siihen huonosti nukkumiseen.

 

Viimeinen, ja kenties ratkaisevin todiste herättää aivan ristiriitaisia fiiliksiä. Nimittäin raskaus ei ole ainakaan vähentänyt seksuaalista halukkuutta. Ehei, ei sinne päinkään. Panettaa kuin pientä pupujussia konsanaan. Ja mieshän on ihan, että why not, kivat rodeot tiedossa. Onhan tuossa nuo uudet Siperian kokoluokkaa vastaavat rinnatkin. Tästä on syntynyt minulla älytön tunteiden ja identiteetin ristiriita. Siis ajatella, täällä mahassa on lapsi, vauva, siis sellainen viaton ihmisen alku! Eihän se tämä tälläinen nyt käy päinsä, että meno sen kuin villiintyy. Kun oma keho ei ole tällä hetkellä vain oma. Ja sitten on koko tämä äitiys/vanhemmuus aspekti, vaikka en minä kyllä seksin harrastamista meinannut lasten tekoon lopettaa, mutta siltikin tuntuu, että pitäisi olla jotenkin siveellisempi. Keho ja sen hormonit ovat toista mieltä! Ilmeisesti muksu on itsekin ihmeissään niin, että ei potki eikä pidä mitään mutakaan meteliä (luojalle kiitos) silloin kun joku koputtelee hänen ovellansa. Toistuvasti. Useita kertoja peräkkäin. Saman päivän aikana. Mutta luin jostakin, että seksin Grande Finale on ilmeisesti hormonien puolesta  lapselle rauhoittava tuntemus. Koska mitään muuta se lapsi ei tunne, eikä tajua. Niin olen päättänyt. Ja lujalla tahdonvoimallahan voi tunnetusti tehdä vaikka ja mitä.

 

Ei taida tuo viimeinen varsinkaan mennä Kelan hakemushelvetissä kovin vakuttavasti läpi. Olen raskaana ja haen äitiyspäivärahaa. Liitteenä sängystä puhkikuluneet jouset sekä parit pienet rintaliivit? Ehkä otan sittenkin vaan neuvolasta sen todistuksen.