Hän on insinöörimies.

Blogitekstien sisältö on ollut melko minäminäminäminä- keskeistä. Tietysti. Olenhan minä äärimmäisen kiinnostava ja uniikki ihminen. Uniikkiminä suunnittelee uniikisti lisääntymistä. (Okei, riittää nyt tämä uniikki.) Mutta siihen lisääntymiseen tarvitaan toistakin ja se on hyvä se.

 

Insinöörimies ja minä olemme pitäneet yhtä kohta kahdeksan vuotta, josta naimisissa ollaan kesän lopulla oltu vuosi. Jos tähtimerkkeihin on uskominen, on talossa kaksi leijonaa ja sen ilmeisesti toisinaan huomaakin. Meille huumorista ja itselle (välillä myös toiselle) nauramisesta on muodostunut tärkeä osa meidän elämää. Ja onneksi ne ovat nyt tehneet paluun arkeemme.

 

 

Tässä päivänä eräänä minä ja mies olimme keittiössä ja mies oli erityisen hyvän tuulinen. Olimme miehen lempipuuhassa eli siivosimme (ymmärtänette hyvän tuulen).

Minä insinöörimiehelle: Sinähän olet kohta kuin lentoon lähdössä! Niin iloiselta ja energiselta hän vaikutti.

Insinöörimies hihkui: Joo! Minä olen PeterPan ja lennän puuhamaahan! Ja kiskoi vielä housujen vyötäröä kohti korvia.

Siinä vaiheessa kun minä aloin nauraa kätkättää miehen innolle, housujen kiskomiselle ja erityisesti puuhamaalle hän korjasi: Mikämikämaahan, mikämikämaahan!

***

Silloin kun meillä oli ensimmäinen babyn yrityskierros menossa, pötköttelimme molemmat sohvalla. Minä katsoin Liviltä Ruotsin kaameinta kämpää ja mies selaili nettiä. Pari päivää myöhemmin mies totesi, asiaa mitä ilmeisemmin pohdittuaan, että minun on oltava raskaana. Katsonhan televisiosta kaikkea, minulle epätavallista hömppääkin, kuten sitä Ruotsin homosisustajia. Ja taas minua nauratti! Se oli syrjäsilmällä katsottuna miehen mielikuva ohjelmasta. :D Mutta Liv, hei! Tässä teille, vieläpä ihan ilmaiseksi, ehdotus uudesta hittisarjasta!

 

 

 

Parasta miehessä on juuri se, että yhdessä voi nauraa. Oli se sitten toiselle, itselle tai meille molemmille. Parasta on myös miehen siniset sikkurasilmät, joista lähtee naururyppyjä. Parasta on liian korkealle vedetyt tennissukat lenkkarien ja shortsien seurana, siivousvimma ja se, että meille tulee vartavasten Aku Ankka.

 

 

Kaikista parasta on kuitenkin se, että mies on vielä tässä minun vieressä. Vaikka ajat ovat olleet vaikeita.

 

 

 

Vauva! Tule sinäkin meille! Meillä on varmasti hauskaa. :)

 

 

 

Ai niin joo, ja se erinomainen päässälaskutaito. T o d e l l a kätevä ominaisuus.

suhteet rakkaus
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.