Valmennus valmentaa: imetys
Suhtaudun tähän imetykseen itse siten, että haluan kyllä yrittää. Siitä on hyötyä niin äidille kuin lapsellekin, sellaista luonnonmukaista viisautta. Hieman hämmentävähän ajatus siitä, että joku elää näistä kahdesta mollukasta kieltämättä mulle on. Tai, että niillä on nyt jokin oikea tehtävä. Suhtautuminen omaan kehoon ja rintoihin muuttuu varmasti imetyksen myötä. On sitä jo näin raskauden aikana pohtinut ja ihmetellyt, että miltä se imettäminen nyt ylipäätään sitten tuntuu.
Sitten itse valmennukseen. Arvioisin sen epäopettajamaisesti kiitettäväksi, voisinpa kehua erinomaiseksi. Ensin on todettava, että se oli nimenomaan imetysvalmennus. Ei puolloruokinta- tai joku ristiruokintavalmennus. Pulloruokintakin kuitenkin mainittiin mm. Väestöliiton Pullonpyörittäjät esitteen muodossa (löytyy googlesta). Esivilkaisulta tuo prujunen vaikuttaa aika hyvältä, ja on mielestäni tsekkaamisen arvoinen. Siinä puhutaan muun muassa imetyksen ja rintaruokinnan yhdistämisestä, herumisongelmista.
Valmennuksessa näki mielestäni, että vetäjä, Salla Joutsen, pitää valmennuksia työkseen. Ihan toiminimen kautta ja että kaupunki siis maksaa tästä palvelusta yksityiselle palveluntarjoajalle, näin virallisesti muotoiltuna. Erinomaisen valmennuksesta teki mielestäni vetäjän tyyli/asenne, varma ja vankka tietous aiheesta ja valmennuksen toteutustapa; yhteistominnallisia juttuja luennoinnin välissä, jotka auttoivat pitämään keskittymistä erinomaisesti yllä. Lisäksi valmennuksessa oli kaikenlaista havainnollistavaa materiaalia; neulotut tissit, nukke, jolla harjoiteltiin imetysasentoa; puupallot, jotka kuvasivat vauvan vatsan kokoa, joka muuttuu imetyksen myötä, ja sen sellaista.
Voit käydä tsekkaamassa yrityksen nettisivut http://rinnalla.fi/ , sieltä saa lisätietoa. Kaiken kaikkiaan näpäkän oloinen nainen tämä Salla. Aikaa olisi mielestäni voinut imetysvalmennukseen olla enemmänkin kuin se kaksi tuntia, vähän kiire meinasi olla. Tai ainakin mahdollisuus jatkovalmennukseen olisi hyvä sitten kun baby on syntynyt. Sillä täällä valmennuksessapa sitä uutta tietoa sitten tulikin. Monta sellaista never heard- juttua.
Näin vaan vauva tissille. Mutta ei se aina taidakaan olla ihan näin yksinkertaista. *
Jälleen tiivistettynä, mitä mulle jäi erityisesti mieleen:
- Vauva on ruokittava. Tavalla tai toisella. Pullosta, tissistä. Äidinmaitoa tai korviketta, aivan sama. Babyn on syötävä. Okei, tämä selvä.
- Vauvojenkin pitää opetella imuote, se voi olla liian kapea. Ollaan siis babyn kanssa samassa tilanteessa; molemmat harjotellaan aluksi. En vaan oikein muista, että mitä piti tehdä baby oma aloitteisesti avasi suuta isommalle. Ottaa rinta pois suusta ja odottaa, että vauva aukaisee itse suun isommalle?
- NN eli nenä ja nänni. Kun vauvan nenä on nännin kohdilla, on päänasento lopulta oikea, kun rinta sujahtaa suuhun. Nielemistä testailtiin itsekin väärissä niskan asennoissa. Vaikeahkoa on, jos pää on miten sattuu. Point well made.
- Vauvojen imuote on pulloon ja tuttiin erilainen kuin rintaan. Siksi erityisesti pullosta syöttämistä kehotettiin odottamaan muistaakseni yli 6 viikon ikään asti, jotta vauva oppii oikean imuotteen rintaan.
- Imettäminen sattuu osittain hormonaalisista syistä, mutta sen pitäisi mennä aivan imetyksen ohi. Toisaalta myös vauvan vääränlainen imuote voi aiheuttaa kipua, ihan niitä haavaumiakin nänneihin. Tuli vähän sellanen viba, että pullo-/ sekaruokinta voi aiheuttaa ongelmia.
- Vie vauva tissiä kohti, älä tissiä vauvaa kohti. Vauvan pään pitää päästä imettäessä liikkumaan, joten päätä ei imettäessä tarvitse tukea.
- Käsinlypsy on hellempää ja rinnoille parempaa. Mun korviin se kuulosti kylläkin myös työläämmältä. Onhan mulla jo taito lypsää lehmien utareita ihan paljain käsin, mutta että näitä omia.. jännä ajatus.
Imetyshankinta nro un. Löysin käytettynä.. Kustansi 26 e. **
” The Leading Stars need support.”
Hankinta dos.
Enkä pienentänyt kuvaa tarkoituksella, sillä suurin piirtein tuollaisilta nämä mun omat näyttää luonnossa. Putiikki oli Change Lingerie, H:n kohdalla vedettiin henkeä ja jatkettiin vielä vähän matkaan.
Minut sai tuolla valmennuksessa mietteliääksi erityisesti se, että pullosta syöttäminen saattaa haitata joidenkin vauvojen rinnan imemistä. Mun alkuperäinen ajatus oli tähän valmennukseen asti, että pumppaan maitoa heti alusta alkaen niin, että mies voi syöttää vauvaa. Olin vakaasti päättänyt tasapäistää myös tämän ruokinta jutun, kuitenkin omasta takaa tulevaa ruokaa käyttämällä. Esimerkiksi iltasyöttö olisi voinut olla pääasiallisesti miehen heiniä. Mullahan on oletuksena tässä se, että maitoa tulee ja riittää. Sitäkään kun ei voi vielä tietää, mutta jos sukutekijöistä tai näiden rintojen koosta voi mitään ennustaa, niin luulisi näistä heruvan ihan riittävästi. Mun äiti myi pikkuveljen aikaan pyynnöstä maitoa, kun eräällä kaksoset saaneella äidillä ei maito riittänyt. Enkä mä muista, että kellään meidän suvun naisista olisi ollut maidon määrän kanssa ongelmia. Maalla tunnetaan myös se, että laiha lehmä ei lypsä. Mulla alkaa kyllä tätä lypsyvarantoakin jo olla..
Mutta sitten siinä on sekin, että sitä maitoa voi tulla liikaa. Se oli myös jotenkin huonohko juttu. Maidon tulon pitäisi tasaantua, jottei baby syö liikaa. Mutta entäs sitten ne, jotka myy sitä maitoa? Sitä siis tulee vaan niin paljon, että sitä riittää myytäväksi asti, eikä se maidon tulo siis missään vaiheessa vähenny itsestään, jonka vuoksi sitä voi huoletta pumpata ja näin siis stimuloida runsasta maidon tuloa.
Jospa se imettäminen siitä sitten sujuu kun on tosi kyseessä. On mulla ainakin tissit. Niitä siihen rintaruokintaan tunnutaan tarvittavan!
Kuvat:
*http://www.lastentarvikeliike.com/vinkkeja/imettamisesta-on-etua-seka-lapselle-etta-aidille/
**http://www.philips.fi/c/avent-vauva-rintaruokinta/rintapumput-sisaeltaeae-125-ml-pullon-scf310_20/prd/
***http://change.com/fi/lingerie/rintaliivit/imetys-liivit.html