Aivan alun ajatuksia
Ajattelin, että voisin mennä vieläkin alkua pidemmälle, eli siihen aikaan kun yritettiin vauvaa. Harrastettiin ihan vauvaseksiä.
Nimittäin, se babyn alulle laittaminen ei ollutkaan ihan läpihuutojuttu, ainakaan meille. Ja itseasiassa ei muutamalle muullekaan meidän lähipiirissä. Tai siis läpihuutojuttu siinä mielessä, että ei heti seuraavasta kierrosta onnistanut! 😀
Toisin sanoen hommaan on mennyt se puolesta vuodesta vuoteen.
Meitä lykästi kuitenkin jo sen puolen vuoden yrittämisodottelun jälkeen, mikä on siis aivan normaalia, kuten on tuo vuosikin. (tähän väliin lue edellinen juttu siitä, kuinka hyvä olen odottamaan). Mutta yllätys olikin siis, että ei sitä pamahda paksuksi heti kun ajatteleekaan ”vauva” , ”ei ehkäisyä” ja vielä yhtäaikaa tai katsoo vastakkaisen sukupuolen edustajaa (mielellään sitä omaa kumppania). Kyllä ne koulun terveystiedon tunnit ovat saaneet ainakin minut uskomaan jotain ihan päivastaista. Heti tuut raskaas, varo, varo! No, okei, tosillahan se menee just noin.
Alussa olin vähän epäileväinen oman hedelmällisyyteni suhteen. Ja mullahan oli siihen kaikki järkevät syyt. Olenhan alta kolmekymmentä vuotias, en ole koskaan tupakoinut, minulla ei ole mitään perussairauksia, käytän alkoholia kohtuullisesti, harrastan oikeasti säännöllisesti liikuntaa, olen normaali painoinen ja muutenkin oikea herranterttu. Miehellä sama juttu. Meissä on oltava jotain vikaa.
Tuossa alkukeväästä tuli tutkimuskutsu, joka lähetettiin kaikille ikäluokkani tyttöihmisille, jotta heidän lisääntymistään voitaisiin tutkia. Ja siitäkös sitä sai lisää vettä myllyyn! Kaverini osallistui tutkimukseen, minä poikkeuksellisesti en. Tutkimus kirvoittikin eräässä Keski-Suomalaisessa kirpputorissa kolmen ystävyksen (kolmas vain kuunteli ja naureskeli itsekseen) välillä seuraavan keskustelun.
minä: ”mitähän siinä tutkimuksessa tutkitaan. Oisko jotain Tsernobylin vaikutuksia?”
kaverini: ”joo, minä kysyin sitä niiltä. Ei ne voinu sitä sanoa, mutta ei ne sitä suoraan kieltänykään”
minä: ”minäkin haluan osallistua siihen tutkimukseen. Entäs jos mä oon Tsernobylin takia joku hermafrodiitti!!!”
(ja keskustelu oli varmasti erityisen yksityinen. Tämä kirppari on nimittäin oikeasti suosittu. Että te jotka kuulitte tämän keskuselun live version tuossa viime vuoden puolella, nyt tiedätte kuka olen :D)
Noh, hedelmällisyydessä ei taida nyt sitten kuitenkaan olla enemmälti vikaa.
Seuraavaksi lisää sitä, mitä tein tai itseasiassa söin, röyh, raskautumisen edistämiseksi.
j.k. En muuten oikeasti olen noin neuroottinen ja epäileväinen ihminen. Ihan järkevä! Pitäisköhän mun alkaa tarkemmin miettimään mitä kirjoitan!
Ja ei, en ole hermafrodiitti. In case you were wondering.