Mahamöyrijä

Siellä mahassa on sittenkin kaikista (hyvin järkevistä ja perustelluista) epäilyksistäni huolimatta sittenkin joku! Ja se liikkuu! Ja mun hermoruuvit eivät enää kirku niin kovasti kireydestä.

 

Mulla ei ole mahassa saippuakuplia, kutitusta tai hipaisuja. Ensimmäiset liikkeet tuntuivat siltä kuin mahassa olisi ollut käärme tai jokin mun sileä, limainen ja liukas joka pääsee muljuamaan, kyllä ehdottomasti muljuamaan mahaa vasten.

 

Sitten evoluutio kehitti käärmestä kalan. Vieläkin tuntuu välillä siltä, että mahassa räpiköi pikku sintti pyrstöinen. Mutta nyt sinttinen käy välillä tuikkaamassa vatsaan, niin että se tuntuu selkeästi tietyssä kohdassa. Eli vatsassa on Sintti Tuikkunen, joka pistää tuikkauksen sinne ja toisen tänne, lähinnä tuonne alavatsaan.

 

Odotan jo kovasti mahamöyrijän seuraavaa näkemistä rakenneultrassa, joka on jo viikon päästä raskausviikolla 21. Silloin selviää onko pää paikallaan ja muuta sen sellaista sekä mahdollisesti kumpaa laatua on tulossa; feminiini vai maskuliini. Tuskinpa neutri. (ah, mitä kielten opettajan puujalkavitsejä. Ja vielä ihan itse keksin!)

 

Mutta tajusin, että voi hyvänenaika, voi hyvänenaika. Minunhan pitää synnyttää tämä pieni ihminen. Meistä tulee näillä näkymin ihan oikeasti vanhempia.