Minä olen huomannut, että olen huono odottamaan. Mistä tiedän?                              Olen muutaman kerran kävellyt yliopistolle kaverini kanssa. Olin sovitussa tapaamispaikassa kokonaiset viisi minuuttia etuajassa. Ja oi ei. Kylläpä se odottelu tuntui pitkältä. Ehdin tuossa ajassa tehdä jos jonkinmoiset hyppelyt, painella kengällä lukuisia kuvioita lumeen ja hämmästellä että ai, tuollainen kuviointi mun talvikenkien pohjassa onkin (oleellinen tieto, jota ilman en olisi voinut päivää jatkaa) ja tietysti sen tärkeimmän; katsella kelloa.

Ja tästä tajusin, että tuosta odottelun ihanuudesta johtuen minä en ole koskaan etuajassa. Vaan täytyypä myöntää, että jopa vähän myöhässäkin, toisinaan ihan vähän, tai siis harvoin, tosi harvoin. (Ja tästähän syntyy kaikenlaisia rakentavia keskusteluja miehen kanssa, joka haluaa olla paikassa kuin paikassa vähintään vartin aikaisemmin, eikä pahemmin harrasta myöhästelyä.)

Toinen asia, josta huomasin olevani vähän kärsimätön on tämä baby juttu ja neuvolan odottelu. Ja voin kulkaa kertoa, että tuskastelun oireet on vähän eri luokkaa kun tuota kaveria odotellessa. Kun tarkistaa kolmatta kertaa päivässä, että millä raskausviikolla sitä olikaan, mitä ne alkuraskaudenoireet on (tästä voisi kohta pitää jo kirjallisen kuulustelun) tai että mitähän tää tällänen oire nyt tarkottaa. Mua varmasti pisti tohon pikkuvarpaan vasempaan sivuun tonne jalkapohjan puolelle! Se varmasti tarkottaa jotakin Nyt googleen!

Niin tarvitseehan sitä ihminen nyt joitan järkevämpää tekemistä. Ettei ihan ajatukset kulkisi samaa rataa. Joten blogati bloggaa vaan. (onpahan yksi uusi tapa pakoilla gradua… tai siis pitää kognitiivista taukoa..)

Ja tämä tällänen kärsimättömyys ei oikein ole hyvä asia tässä baby hommassa. Tässä kun diilin oleellisena osana on tuo yhdeksän kuukauden odotus. Mutta tämä odottaminen tekee mulle varmasti hyvää. Kasvattaa, ja vie tuota kärsimättömyyttä pois ja niin edes päin.

Tulis nyt vaan jumankauta se eka neuvola!!!!

😀