Palikat sekaisin

Täällä ei nyt Fröbelin palikat soittelekaan enää rytmissä.

Kroppa on sekaisin.

 

sutsisatsisatsaa.jpg

Ei osu sutsisatsisatsaat kohdilleen täällä nyt.

 

Välkkynä tyyppinä olen tullut siihen tulokseen, että se johtuu joko siitä suhteellisen vasta tapahtuneesta keskenmenosta tai siitä, että olemme olleet, öhöm, hieman huolimattomia ehkäisyn suhteen. Ehkäisyä olisi pitänyt käyttää niin, että kunnon kierto saa kropasta kiinni. Olisiko joku ehtinyt jo kyytiin mukaan, mutta laitetaankin nyt vauhdilla ulos. Se on periaatteessa mahdollista. Raskaushormonit on varmasti hävinneet ekasta kerrasta, tein jo testin, niin kuin lääkärissä neuvottiin. Niistä tämä ei ainakaan johdu.

Mutta kohta on tarpeet jo omaan punaiseen mereen. Se alkoi aivan yhtäkkiä eilen, joku laittoi hanan päälle.  Täysin epäsopivaan aikaan kuukaudesta, että normaalista toiminnasta ei ainakaan ole kse.

Ja voi, että kulkaa suoraan sanoen vitutti. Se oli ehdottomasti ensimmäinen ja vahvin tunnetila. Ärsyttää. Olen vihainen omalle tyhmälle kropalle. Sinä toimit väärin! Itkettikin. Perkele.

Minun, joka olen valmis menemään höyryveturin lailla eteenpäin pian hankalien sattumusten jälkeen, on nyt  myönnyttävä siihen, että ainakin kroppa tarvitsee enemmän aikaa. Odotellaan nyt kunnolla oikeasti normaalia kierronkulkua. Päätetään, että vauvahommat saa nyt jäädä vähäksi aikaa. Sitä rouva Kaikkivoipaisuuden on vaikea hyväksyä, vaikka itse sitä ensin ehdottaakin.

Koska kaikki ympärillä hyvää tarkoittaen tsemppaavat, että no niin heti vaan alatte sitten uudestaan yrittämään. Sitähän sitä itsekin haluaisi. Olen myös tottunut siihen, että kun teen asian kuin asian eteen riittävän kauan ja riittävän paljon töitä, onnistun ja menestyn kyllä. Ai, ei ihan mene näin tässä lisääntymisbisneksessä. Why not?

En ole sellainen kaikki-mulle-nyt-heti -ihminen. Tämä odottamisenvaikeus liittyy varmasti siihen, että kypsyttelin itseäni (tai mies kypsytteli) lapsien hankintaan kuitenkin jo useamman vuoden ajan. Nyt olen sitten osapuilleen niin valmis kun sitä etukäteen voi olla. Jaa, eikö se heti sitten onnistukaan.

 

 

Kroppa, ryhdistäydy jo. Ole niin kiltti.

hyvinvointi terveys mieli
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.