Raskausarvet

No niin, nyt on aika pureutua tähän yhteen yleisimmistä puheenaiheesta raskaudessa. Raskausarpiin. Minä myönnän autuaasti olevani niin turhamainen, että toivoin heti alusta alkaen, ettei maha ratkeaisi kovin raadollisesti. Mielellään ei ollenkaan.

 

Olen luonteeltani sellaista laatua, joka uskoo vankasti siihen, että asioille on aina tehtävissä jotain. Tämä on johtanut siihen, että minun on välillä ollut vaikea hyväksyä tai uskoa asioita tapahtuneeksi (voisin nyt kevyesti mainita vaikka täältä maanpäältä poistumisen), siis mitä eikö tälle nyt voi tehdä jotain? Pakkohan tälle on voida. Eikö neuvoteltaisi?

Heti raskauden alusta lähtien oli asenteeni mahaan mahdollisesti ilmestyvään maantiekarttaan, juuri kuvailemani jotain on pystyttävä tekemään -asenne. Ajattelin asiaa taisteluna aikaa ja venymistä vastaan, olin kuin sotaan lähdössä; omaa aluetta (sileää mahan pintaa) puolustetaan viimeiseen asti: rasvaamalla! Niinpä minä olen rasvannut itseäni. Paljon. Ja kun sanon paljon, tarkoitan oikeasti paljon. Huonoimpina päivinä vain kahdesti päivässä. Lisäksi olen juonut vettä, runsaasti.

 

wp_20140123_0031.jpg

Tämän hetkinen rasva arsenaalini. The more the better

 

Taktiikkani oli käyttää mahdollisimman paljon kaikkia eri rasvoja, ettei iho totu yhteen ja ainoaan. (jääkaapissa olevan oliiviöljyn olen jätttänyt toistaiseksi rauhaan) Ykkösrasvani on ehdottomasti ollut tuo Aqualan oil. Menin apteekkiin aivan raskauden alussa ja kyselin raskausarpien ehkäisyrasvaa. Löytyihän niitä, mutta suhteessa ne olivat mielestäni turhan kalliita. Raskaana olevan naisen kuva pullon etiketissä oli saanut hinnan nousemaan reilusti yli 20 euron. Laskiskelin mielessäni, kuinka monta pikku putelia puolittain atooppinen ihoni (joka ei muuten ole koskaan aikaisemmin ollut näin silkkisen pehmeä) imaisisi aika alta yksikän, kävelin sinne vähän tutummalle rasvahyllylle ja nappasin mukaani tuo Aqualan oilin. Olen käyttänyt jo yhden kuvassa näkyvän ison pullon sekä yhden pienen ja apteekissa kehuivat riittoisuutta. Onhan se kyllä riittoisaa ollutkin.

 

Olin henkisesti jo huokaissut helpotuksesta, laskettuun aikaan on enää 2,5 viikkoa eikä teini-iässä saatujen saumavarojen lisäksi uusia ole ilmestynyt. Kunnes eilen kävelin peilin ohi maha paljaana. Ja siinä se oli RASKAUSARPI! Enkä voinut uskoa silmiäni!  Mitä olikaan yön aikana tapahtunut Tästä seurasi henkinen mini melt down, eikä!! Otteeni oli herpaantunut! Tukivyö, missä se hemmetin tukivyö on!

Mies tuli ruokatunnilla kotiin syömään ja minä tietysti selitin, kuinka en aamun järkytykseltä ollut saanut mitään aikaiseksi (tämän mahtavan kotiruokalapalvelun lisäksi; oli insinöörille salaattia ja jälkiruokaakin). Taisipa ne kuuluisat kyynelkanavatkin olla kosteana kun kerroin, miten epäreilua on että nyt tämä mahakin. Rinnat ovat ihan lost cause. Niin paljon ne ovat kasvaneet, että ei tuo iho taida enää kuriutua takaisin sisääni. Mutta nyt tämä mahakin!

Sitten kun järki palasi jälleen kotipesäänsä, totesin itsekin, että kyseessä ei ole paha tapaus. Ja voin puhua yksikössä, sillä navasta vasemmalla näkyy yksi hienoinen viiva, jolla on muutama sakara. Ei se elämä (tähänkään) kaadu.

Niin ja mikä palautti järjen? Tietysti se, että tunteet laantuivat, mutta myös se, mitä mies sanoi minulle hyvin nätisti ja varovaisesti. ”Älä ole sille vauvalle vihainen. Sehän on vielä niin pieni, ei se ymmärrä” Jolloin minua alkoi jo naurattaa. Enhän minä tietenkään vauvalle vihainen ole, korkeintaan turhautunut itselleni, olisi vielä pitänyt pitää enemmän niitä tukivöitä. Mutta vauvalle. Tästä. En koskaan.

 

Mutta nytpä vasta olenkin sitten rasvannut ja tuo aqualan oil on oikeasti mielestäni niin hyvä, että voin suositella. Ainakin sitä käyttämällä pääsee hyvin vähällä.

 

Hyvinvointi Terveys
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.